Kotikylässäni käynnistyi keväällä Maa- ja kotitalousnaisten hanke kylän talojen tarinoiden keräämiseksi ja julkaisemiseksi netissä. Kirjoittamisesta ja valokuvauksesta innostuneena lupasin käydä lähitaloissa ja koota niistä saatavilla olevia tietoja. Samalla valokuvasin talot ja pihapiirit sekä digitoin taloista löytyvät vanhat valokuvat. Ilokseni sain kirjoitettua 14 tarinaa. Kylän 70 vakinaisesti asutusta talosta saimme kaikkiaan kokoon nelisenkymmentä tarinaa.
Vanhoja pihapiirejä Retulassa kuvasi Terttu Häkkilä
Hankkeeseen osallistuminen osoittautuikin monin tavoin antoisaksi. Uutena retulalaisena sain alibin tutustua lähitalojen ihmisiin ja kuulla monia mielenkiintoisia tarinoita nykyisestä elinpiiristäni. Arkistoja kaivelemalla ja ihmisiä jututtamalla taloista löytyi myös niiden asukkaille kiinnostavaa uutta tietoa. Uskon, että nyt tallentuneet tarinat jäävät talojen arkistoihin ja edistävät myös jälkipolvien ymmärrystä oman sukunsa tai asuinympäristönsä taustoista.
Väen ikääntyessä ja vähetessä alkaa aika tarinoiden kuulemiseen käydä vähiin. Retulan kylässäkin elää vielä muutamia kymmeniä 1930- ja 1940-luvulla syntyneitä ihmisiä, jotka muistavat tarkasti asioita oman perheensä ja kylän vaiheista. Historiantutkimusta on kylän kartanoista kyllä saatavilla, mutta tavallisten talojen ja torppien tarinoita ei ollut aiemmin juurikaan selvitetty saatikka julkaistu.
Elämä Suomessa ja maaseutukylissä on sadassa vuodessa ja jopa muutamissa vuosikymmenissä muuttunut uskomattoman paljon. Tarinoihin tutustuminen auttaa suhteuttamaan omia ongelmia aiempiin ja lisää arvostusta Suomea rakentaneisiin sukupolviin. Tosin minunkin 50-luvulla syntyneen lapsuus poikkeaa jo täysin nykylasten elämästä. Mutta siitä tulisikin jo toinen tarina, joka kannattaisi myös kirjoittaa muistiin.
Naapurissani, nyt asumattomassa talossa elämä on ollut omaan elämääni tänään verrattuna käsittämätöntä. Minulla on omassa talossani, jossa asun yksin, viisi huonetta, keittiö, sauna ja kaikki mukavuudet. Kahden huoneen torpassa tuossa vieressä on asunut 12 hengen perhe. Talo lämmitettiin itse tehdyillä puilla, vedet kannettiin nyt vain viihdekäytössä olevasta tontin rajalla virtaavasta ”ojasta”, jossa myös pestiin pyykit kesät talvet. Ruokaa hankittiin palkkana kartanoissa tehtävistä töistä, itse viljelemällä ja metsästämällä, kalastamalla sekä marjastamalla. Marjoja ja vihanneksia käytiin myymässä torilla ja mökkiläisille. Muutama oma lehmä tuotti tarvittavan maidon. Ikimuistoinen herkkuhetki oli kun perheen äiti leipoi pullalenkkejä. Koulu- ja kauppamatkat, lyhyet ja pitkät, taitetiin kävellen, pyörällä, hevosella ja harvoin kulkevalla linja-autolla. Lapset muistavat kuitenkin kotia lämmöllä ja ovat pärjänneet elämässään ihan mukavasti erilaisissa ammattitöissä, joita Suomessa vielä oli 1900-lopun vuosikymmeninä tarjolla näille ahkerille ja erilaisiin hankaluuksiin valittamatta sopeutuville ihmisille.
Linkitän tähän naapuritaloni tarinan, josta olen poistanut henkilötiedot.
Jutun kirjoitti Hattulan Retulassa asuva Terttu Häkkilä, joka on ottanut myös kuvat.