hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Yhdistystoiminta

Tapaan Sami Ylämurron Aivoviikon tapahtumassa Hämeenlinnan Goodman-ostoskeskuksessa. Alueen aivovammaisille palveluja tarjoavat yhdistykset edustajineen ovat koonneet Aivohoitola-standille informaatiota erilaisten aivovammojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Sami on mukana kertomassa Aivovammaliiton toiminnasta ja jakamassa kokemustietoa elämästään oman kiipeilyonnettomuudessa tulleen aivovammansa kanssa.

Sami Ylämurto kohtaa diagnoosinsa päivittäin nähdessään peilistä otsassaan olevan arven.

Sami Ylämurto kohtaa diagnoosinsa päivittäin nähdessään peilistä otsassaan olevan arven.

Nappaan Samin sivummalle haastattelua varten. Sami on energinen ja urheilullinen kaveri, joka avoimesti puhuu elämäntilanteestaan. Hän kertoo vammautumisestaan kiipeilyonnettomuussa. Otsalohkoon tulleen vaurion perusteella sairaalan neurologit diagnostisoivat hänet ”agressiiviseksi hulluksi”. Diagnoosinsa Sami kokee epäoikeudenmukaiseksi papereiden ja oppikirjojen perusteella laadituksi elinkautistuomioksi.

Samista tuli yhtäkkiä nuori eläkeläinen, jonka taloustilanne muuttui oleellisesti. Vakuutuksesta saatu korvaus ei riittänyt pitkälle. Eikä nuorelle ollut vielä työelämästä ehtinyt paljonkaan kertyä eläkettä. Asuntolainalla rahoitettu asunto myytiin, mutta lainaa jäi vielä vuosiksi jäljelle. Sami päätyi asumaan omaan asuntoonsa vuokralaisena. Autosta piti luopua. Toimeentulo on nyt niukka. Sami on saanut ymmärtää, että vammautuneen kuuluukin olla köyhä.

Mutta urheilutaustainen mies ei ole jäänyt huoliin piehtaroimaan. Hän on löytänyt itselleen sopivan liikuntamuodon pyöräilystä. Sami kertoo pyöräilevänsä vuodessa 5000 kilometriä ja lähtevänsä liikkeelle säässä kuin säässä. Pyörällä Sami on käynyt Hämeenlinnasta Tampereella asti. ”Pyöräily pitää aika hyvin kunnossa”, toteaa Sami. Continue reading

Kuva: Kari Raita

Erkki Asiala

Tapasin Erkki Asialan Pärnuussa inkerin-suomalaisten tilaisuudessa. Hän oli tullut kuuntelemaan kielitieteilijä Vieno Zlopinan esitystä Vienon perheen kohtalokkaista vaiheista 1920-luvulta alkaen Karjalassa, jonne he olivat muuttaneet Kanadasta rakentamaan uutta parempaa elämää. Erkin historian harrastus alkoi jo kouluvuosina. Karjalan ihmisten kohtaloihin tutustumiseen innostivat Erkin naapurit, joiden sukulaisia oli aikanaan lähtenyt Itä-Karjalaan ja palannut sieltä ilman tietoa iäksi kadonneen isänsä kohtalosta.

Musiikkiharrastuskin pohjaa lapsuuteen. Erkki kertoo, että hän alkoi 10-vuotiaana kuunnella sinfoniamusiikkia. Koulussa hän oppi soittamaan nokkahuilua suoraan nuoteista Viulun soiton oppimista hidasti oman viulun puuttuminen. Musiikin kuuntelusta on tullut elinikäinen tottumus. Toimen miehenä Erkki on ollut itsekin järjestämässä konsertteja.

Erkki sanoo, että häntä ”kiinnostaa kaikki”! Tämä on helppo uskoa, kun kuuntelee 78-vuotiaan Erkin tarinointia elämänsä vaiheista. Continue reading

Paula Miinalainen_small_DSC_1488 (2)Paula on sielultaan todellinen yhdistysihminen. Osallistumisen hän aloitti jo lapsena partiossa ja raittiuskerhossa. Tututustuin Paulaan toimiessani Helsingin tietojenkäsittely ry:ssä (Hetky) 90-luvulla. Paula oli silloin, kuten edelleenkin luottamustehtävissä tai aktiivisena jäsenenä useammassa Hetkyn kerhossa. Tietotekniikan liitossa (nykyään TIVIA) hän on toiminut eri tehtävissä 70-luvun alusta asti. Hän oli perustamassa Hetkyn ITU-kerhoa ja on ollut AKVA-kerhon kantavia voimia.

Uusia haasteita rakastava Paula osallistui yhtenä kirjoittajana uudella ketterällä menetelmällä tuotetun 398 vuotta ketteriä kokemuksia -kirjan tuottamiseen. Kirja on saatavana verkkokaupasta. e-kirja ja englanninkielinen versio ovat löytäneet omat lukijansa. Kirjassa it-alan asiantuntijat ja konkarit jakavat kokemuksiaan tämän päivän it-projekteissa työtään tekeville.

Paula on toiminut it-alalla 47 vuotta! Tästä suurimman osan itsenäisenä yrittäjänä omassa yrityksessään. Edelleen 70-vuotiaana Paula saa toimeksiantoja, joissa ostetaan hänen kokemustaan tietohallinnnon projektien onnistumisen tueksi. Eläkettä hän alkoi saada 63-vuotiaana, mutta varsinaisesta eläkkeelle jäämisestä ei Paulan kohdalla voi puhua. Onhan hän hiljattain aloittanut kaiken kukkuraksi uuden uran verkostoyrittäjänä. Continue reading

Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna