hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

IMG_3088 IMG_3084 IMG_3091Puutarhan kukkapenkit kaipaavat parannusta. Uusiakin kukkapenkkejä voisi perustaa. Rahat ovat vähissä. Taimet ovat kaupoissa kalliita. Ulkomaiset kasvit eivät kiinnosta.

Mistä uutta kukkaloistoa pihamaalle?

Pyysin ystäviäni tuomaan syntymäpäivälahjaksi taimia heidän omilta pihoiltaan. En halunnut muita lahjoja. Sainkin kymmeniä taimia, jotka olen nyt istuttanut. Samalla heidänk in kukkapenkit siistiytyivät ja rahoja säästyi. Kukista on iloa vuosikausiksi. Ne muistuttavat minua ystävistäni.

Olen pyytänyt taimia kotiinviemisiksi vieraillessani ystävieni luona. Useimmilla pihoilla on ollut rönsyilleitä kasveja. Niistä olen saanut taimia omaan puutarhaani. Kiitos Liisalle upeista saniaisista, jotka nyt rehottavat tulevalla keitaallani tuolla puron rannassa.

Naapurin kanssa jutellessa vinkkasin tarpeestani saada uusia perennoita pihalleni. Seuraavana päivänä terassille oli ilmestynyt pari kassillista kuunliljan taimia. Niitä kuulemma heidän pihallaan riittää.

Ikkunastani on näkymä autioituneeseen mökkiin, jonka pihalla kasvaa upeita sireenejä ja ruusuja. Pyysin omistajalta luvan hakea sieltäkin taimia. Ne ovat kotoisin täältä ja arvostamiani vanhoja perinteisiä pihaperennoita.

Uusin löytöni ovat kirpputorit. Sieltä löytää näin keväisin myyjien omilta pihoilta tuomia hyviä ja reheviä taimia. Hinta on noin neljännes kaupan taimien hinnoista. Lisäksi rahat menevät useimmiten pienituloisille eläkeläisille, joille lisätulo voi olla elintärkeää.  Rahaa saatetaan tarvita jopa ruoan tai lääkkeiden ostamiseen. Näin hyvä kiertää.

Ja onhan puutarhanhoito terapeuttista puuhaa vapaita vuosia viettäville!

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna