hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Paula Miinalainen_small_DSC_1488 (2)Paula on sielultaan todellinen yhdistysihminen. Osallistumisen hän aloitti jo lapsena partiossa ja raittiuskerhossa. Tututustuin Paulaan toimiessani Helsingin tietojenkäsittely ry:ssä (Hetky) 90-luvulla. Paula oli silloin, kuten edelleenkin luottamustehtävissä tai aktiivisena jäsenenä useammassa Hetkyn kerhossa. Tietotekniikan liitossa (nykyään TIVIA) hän on toiminut eri tehtävissä 70-luvun alusta asti. Hän oli perustamassa Hetkyn ITU-kerhoa ja on ollut AKVA-kerhon kantavia voimia.

Uusia haasteita rakastava Paula osallistui yhtenä kirjoittajana uudella ketterällä menetelmällä tuotetun 398 vuotta ketteriä kokemuksia -kirjan tuottamiseen. Kirja on saatavana verkkokaupasta. e-kirja ja englanninkielinen versio ovat löytäneet omat lukijansa. Kirjassa it-alan asiantuntijat ja konkarit jakavat kokemuksiaan tämän päivän it-projekteissa työtään tekeville.

Paula on toiminut it-alalla 47 vuotta! Tästä suurimman osan itsenäisenä yrittäjänä omassa yrityksessään. Edelleen 70-vuotiaana Paula saa toimeksiantoja, joissa ostetaan hänen kokemustaan tietohallinnnon projektien onnistumisen tueksi. Eläkettä hän alkoi saada 63-vuotiaana, mutta varsinaisesta eläkkeelle jäämisestä ei Paulan kohdalla voi puhua. Onhan hän hiljattain aloittanut kaiken kukkuraksi uuden uran verkostoyrittäjänä.

Yrittäjätausta ja innostus vaikuttamiseen ja osallistumiseen on tehnyt Paulasta aktiivisen toimijan kokoomuspuoluessa jo äidin maidosta saadulla puhdilla. Nyt hän edistää yrittäjien asiaa Kokoomusyrittäjissä hallituksen jäsenenä. Kymmeniä vuosia jatkuneessa vapaaehtoistyössään  hän kehaisee osallistuneensa  mm. presidentti Niinistön kampanjaan.  Alexander Stubin puolesta Paula on  tehnyt työtä jo vuodesta 2004. Hyvin ovat pärjänneet nämä herrat, jotka nyt muodostavat Suomen poliittisen johtokaksikon. Panoksensa Paula ei koe menneen hukkaan: ”Poliittiset kontaktit auttavat ymmärtämään yhteiskunnallisia asioita ja antavat aidon mahdollisuuden vaikuttaa”. Nyt Paulalle ja edustamalleen yrittäjäyhteisölle tärkeisiin tavoitteisiin – byrokratia pienemmäksi pienyrittäjille – on Kokoomuksessa sitouduttu. Puolueen jäsenenä Paula käy innostumassa puoluekokouksissa. PorvariSkumppa maistuu kerran kuussa yhdessä pitkäaikaisten ja samanmielisten ystävien kanssa.

Tämä kirjoitus ei ole poliittinen kannanotto. Paula on meille esimerkki ihmisestä, joka iästään huolimatta ja ehkä myös siitä johtuen on yhteiskuntamme aktiivinen toimija. Paula on aina yhtä iloinen, myönteinen ja avoin uusille ideoille ja haasteille. Hän ei anna elämänmenossa jo hiukan kuluneiden polviensa estää liikkumista, vaan luovasti sopii lukuisat tapaamisensa ja menonsa paikkoihin, joihin on vähän helpompi kulkea.

Syksyisin Paula tekee yhdistysinventaarin ja päättää, mitkä yhdistykset tänä vuonna kiinnostavat, mihin asioihin hän haluaa vaikuttaa ja minkä yhdistyksen luottamustoimet hän voisi ottaa vastaan. Tee sinäkin oma inventaariosi ja mene mukaan omia harrastuksiasi ja ideologioitasi tukeviin yhdistyksiin ja kerhoihin. Itse toimin tällä hetkellä tämän Suuntana100 -yhdistyksen lisäksi oman kyläni asioita hoitavassa Retula Seurassa.

Suuntana100 – olemalla sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisia

Terttu Häkkilä

p.s. Meillä on ilo kuulla Paulaa Suuntana100 -seminaarissamme 8.11. puhumassa tietotekniikan ihanuuksista ja mahdollisuuksista.

Linkit:

http://tivia.fi/

http://www.sytyke.org/

http://www.sytyke.org/julkaisut/kettera-kirja/

http://www.helsinginkokoomus.fi/fi/etusivu/

https://fi-fi.facebook.com/porvariskumppa.helsinki

ARVOSTAMME PALAUTETTASI TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA!

KERRO MEILLE MIELIPITEESI LUKEMASTASI

Juttu, jonka luin? Kirjoita nimi tai kopioi osoite yläpalkista.

Mitä mieltä olit?

Sähköposti

Kun haluat liittyä jäseneksi, löydät liittymislomakkeen Yhteydet-välilehdeltä.

 

 

 

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna