hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Olen 67-vuotias mummo Hämeenlinnasta. Elämäni keskiössä ovat kolme lastenlastani, joiden seurasta saan nauttia. Lähdin kirjoittamaan kokemuksistani, koska kymmenisen vuotta sitten tämä mahdollisuus ei näyttänyt mitenkään itsestään selvältä.

Kuva Terttu Häkkilä

Kuva Terttu Häkkilä

Minulla oli jo parin vuoden ajan ollut erilaisia osiltaan varsin epämääräisiäkin oireita, joita en sen kummemmin minä kuin lääkäritkään osanneet ajatella yhdestä ja samasta lähteestä johtuviksi. Oli maitovuotoa, väsymystä ja hikoilua. Myöhemmin mukaan tulivat tasapainovaikeudet ja jälkeenpäin asiasta keskustellessamme ilmeni, että olin ollut jo pidempään hyvin ärtyneen oloinen saman aikaisesti kun muistini oli alkanut takkuamaan, mutta näihin en kovin selkeästi osannut itse kiinnittää huomiota.

Alkutalvesta 2006 olin jo varannut lääkärille ajan voimistuneista oireista, mutta lääkäriin lähtö tuli jo ennen varattua aikaa. Olin katsomassa lastenlasten joulujuhlaa heidän koululla kun poikani kiinnitti huomiota todella hitaaseen liikkumiseeni, sekä käytökseeni. Hän päätti, että lähdemme lääkäriin saman tien. Lähdimme heti joulujuhlan jälkeen Kanta-Hämeen keskussairaalaan, jossa pääsinkin saman tien laboratoriotutkimuksiin sekä kuvantamiseen. Tutkimusten jälkeen elämäni pysähtyi. Lääkäri kertoi minulta löytyneen päästä lumiukonmuotoisen kasvaimen. Lääkärin lohduttelu todennäköisesti hyvänlaatuisesta ja hoidettavissa olevissa olevasta kasvaimesta ei siinä kohtaa juuri lohduttanut, koska en järkytykseltäni pystynyt muutamaan tuntiin asiaa järkevästi käsittelemään.

Kasvaimen löytymisen jälkeen minut siirrettiin päivystyksestä Kanta-Hämeen keskussairaalan neurologiselle osastolle, jossa oireitani pyrittiin lievittämään samalla kun asiassa konsultoitiin Töölön sairaalan asiantuntijoita ja sieltä varattiin kiireellistä toimenpideaikaa. Näissä tunnelmissa vietin joulun 2006.

Minut siirrettiin Töölön sairaalaan joulun välipäivinä ja tilanteeni helpottamiseksi päähäni asetettiin shuntit eli venttiilit, joiden tarkoitus on auttaa nestekierrossa ja sitä kautta vähentää kasvaimen aiheuttaman tukoksen pään sisään muodostamaa painetta. Shunttien toimintaa jouduttiin säätämään loppujen lopuksi useampi kerta, mutta tuosta ajasta minulla ei ole juurikaan muistikuvia. Aikuiset lapseni kertoivat minulle jälkikäteen, ketkä kaikki olivat luonani vierailleet. Olin vieraiden kanssa vaihtelevalla menestyksellä jutellut, mutta en jälkeenpäin muistanut heidän käyneen.

Noin viikon kuluttua, tammikuun ensimmäisinä arkipäivinä minulle tehtiin nenän kautta leikkaus, jossa saatiin poistettua noin kaksi kolmasosaa kasvaimesta. Leikkauksen jälkeen vointini koheni muutamassa päivässä erinomaisesti ja minut siirrettiin tammikuun 10. päivä Meilahden sairaalaan jatkohoitoon, jossa pääasiana oli lääkityksen määrittely hormonituotannon hillitsemiseksi (ennen leikkausta prolaktiiniarvoni oli noin 50 000). Meilahdessa olin jo niin pirteänä, että pääsin lääkäriopiskelijoiden haastateltavaksi, koska halusivat kuulla kokemuksiani kohtuullisen harvinaisen sairauden tiimoilta.

Meilahdesta kotiuduin siten, että Hämeenlinnaan menosta alkaen laskettuna olin sairaalassa kaikkinensa noin viisi ja puoli viikkoa. Kotona kuntoutuminen jatkui muutaman viikon ajan kaikenlaista ponnistelua vältellen ja lääkitykseen totutellen. Varsinaisen kuntoutumisen toteuduttua ja kyetessäni itse selviytymään arkiaskareista alkoi elämäni palaamaan normaaliraiteille. Sairaudesta muistuttaa enää lähinnä säännöllinen lääkitys sekä vuosittaiset seurannat sen vaikutuksista. Sairauden myötä jäin eläkkeelle ja myös ajokortti jäi sairaalamatkalle, mutta muutoin pystyn elämään täysipainoista elämää ja nauttimaan tarinan alussa mainittujen lastenlasten seurasta.

T:Mummo

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna