hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Suuntana100 ry:n toimintamuodoksi on otettu kannustaminen erilaisten elämäntarinoiden kirjoittamiseen. Tarjoamme myös tukea ja mahdollisuuden tarinoiden julkaisemiseen.

Tarinoiden kokoaminen on tärkeää, kun vanhoja tarinoita muistava väki ikääntyy ja vähenee. Vielä tarjoutuu ainutlaatuisia mahdollisuuksia kuunnella suvun, kylän, yhteisön vanhimpia ja tallettaa heidän kertomuksiaan kirjoituksina tai uutta teknologiaa käyttäen esim. videoina. Myös vanhat valokuvat ansaitsevat tulla dokumentoiduiksi ja digitoiduiksi käytettäväksi ja jaettavaksi nykyteknologioilla. Omiin tarinoihin voi löytyä kiinnostavaa täydennystä netistä, kirjallisuudesta, historiikeista tai vaikkapa Kansallisarkiston laajoista arkistoista. Kursseja ja opastusta tarinan kirjoittamiseen on hyvin tarjolla esim. kansalaisopistoissa, erilaisilla kursseilla ja kirjallisuudessa.

Myös oman henkilötarinan läpikäyminen ja kirjoittaminen on hyödyllistä, jopa tarpeellista itselle. Tarinat tärkeitä myös lähipiirille ja jälkipolville kannammehan kaikki mukana myös edellisten sukupolvien asioita usein tiedostamattamme.

Siirtyminen vapaisiin vuosiin eläkkeelle on monille sopiva murroskohta eletyn elämän ja kokemusten läpikäyntiin. Näin voi vapautua ikävistäkin asioista, oppia ymmärtämään itseään ja pystyä iloitsemaan vahvuuksistaan ja onnistumisistaan. Tällä voi olla ratkaiseva merkitys kolmannen elämänvaiheen laatuun.

Timo Montosen kirjasta ”Miksi kirjoitamme” poimin tähän syitä elämäntarinan kirjoittamiseen:

Yksi hakee selkeyttä nykytilanteeseensa, jotta ymmärtäisi elämäänsä paremmin. Kirjoittamisella voi olla terapeuttinen merkitys, hoitava vaikutus, mieltä huojentava tehtävä.

Toinen haluaa selvittää mennyttä, etsiä syitä ja seurauksia, jotta tietäisi miksi elämä on mennyt niin kuin on mennyt. Kirjoittaminen lisää tällöin tietoa, se on löytöretki omaan menneisyyteen, eletyn elämän kartoittamista.

Kolmannelle kaikki voi jo olla selkeää. Hän haluaa siirtää tarinansa seuraaville sukupolville, lapsille ja lastenlapsille. Kirjoittamiseen on tällöin tiedon jakeluun liittyvä tehtävä.

Kirjoittamiseen voi olla paitsi tarve myös pakko. Oma elämä voi näyttäytyä sellaisena tunnemöykkynä, ajatuskimppuna, tiukkana muistokeränä, että siitä ei saa tolkkua muulla tavoin kuin purkamalla muistot ja ajatukset tarinoiksi ja kertomuksiksi, tunnustuksellisiksi teksteiksi.

Heidän ihanteensa murskattiinTällaisesta kirjoittamisesta löytyy Suuntana100 Onnistujilta ainakin kaksi esimerkkiä: Vieno Zlobinan kirjoittama kirja ”Heidän ihanteensa murskattiin – tyttären tarina Säde-kommuunasta Neuvosto-Karjalassa” ja Raimo Juvakan lapsuuden sota-ajan vuosista Ruotsissa kirjoittama omakustanne ”Juureton”. Vienon kirjasta tuli autenttista viiteaineistoa suosittuun Antti Tuurin käsikirjoittamaan Ikitie-elokuvaan.

Timo Montonen uskoo kirjassaan, että kirjoittaminen piristää, antaa mielekästä tekemistä ja sen olevan antoisa projekti ja prosessi, joka innostaa häntä ponnistelemaan ja näkemään vaivaa, mittelemään voimiaan.

Suosittelemme lämpimästi ryhtymään tarinoiden kirjoittamiseen olivatpa ne mitä tahansa. Jos tunnet tarvetta tarinasi julkaisemiseen vaikkapa e-kirjana, voimme yrittää auttaa sinua.

Innostuksen tarinoiden julkaisemiseen saimme puolitoista vuotta kestäneestä hankkeesta, jossa saimme Suuntana100 Onnistujan Vieno Zlobinan 15 vuotta kirjoittaman tarinan julkaistuksi sekä alkuperäiskielellä englanniksi että suomennettuna versiona Siirtolaisuusinstituutin kirjasarjassa.

Lisätietoja ja linkkejä:

Raimo Juvakan Suuntana100 Onnistumistarina

Vieno Zlobinan Suuntana100 Teoksi nostettu kirjahanke

 

Kirjavinkki:

Vieno Zlobinan kirjaa voi tilata Siirtolaisuusinstituutin verkkokaupasta, josta voi ladata myös ilmaiset e-kirjat pdf-tiedostointa

Timo Montonen Kirjoita tarinasi Kustannusyhtiö Otava 2008

Timo Montonen Kirjoita elämäntarinasi. Kirjaa voi tilata täältä ellei kirjastosta löydy

Menovinkki:

Eläkeliitolla näyttää järjestävän kirjoittajakursseja. Kannattaa seurata tuleeko uusia.

Kerro sivustosta kavereillesiKirjoitukset lajiteltuna</div> </div><div class="art-blockcontent"><!-- Simple Share Buttons Adder (8.2.1) simplesharebuttons.com --><div class="ssba-classic-2 ssba ssbp-wrap left ssbp--theme-1"><div style="text-align:left"><a data-site="" class="ssba_facebook_share" href="http://www.facebook.com/sharer.php?u=https://www.suuntana100.fi/miksi-kirjoittaisimme-tarinoita/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/facebook.png" style="width: 35px;" title="Facebook" class="ssba ssba-img" alt="Share on Facebook" /><div title="Facebook" class="ssbp-text">Facebook</div></a><a data-site='pinterest' class='ssba_pinterest_share' href='javascript:void((function()%7Bvar%20e=document.createElement('script');e.setAttribute('type','text/javascript');e.setAttribute('charset','UTF-8');e.setAttribute('src','//assets.pinterest.com/js/pinmarklet.js?r='+Math.random()*99999999);document.body.appendChild(e)%7D)());'><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/pinterest.png" style="width: 35px;" title="Pinterest" class="ssba ssba-img" alt="Pin on Pinterest" /><div title="Pinterest" class="ssbp-text">Pinterest</div></a><a data-site="" class="ssba_twitter_share" href="http://twitter.com/share?url=https://www.suuntana100.fi/miksi-kirjoittaisimme-tarinoita/&text=Miksi%20kirjoittaisimme%20tarinoita%3F%20" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/twitter.png" style="width: 35px;" title="Twitter" class="ssba ssba-img" alt="Tweet about this on Twitter" /><div title="Twitter" class="ssbp-text">Twitter</div></a><a data-site="linkedin" class="ssba_linkedin_share ssba_share_link" href="http://www.linkedin.com/shareArticle?mini=true&url=https://www.suuntana100.fi/miksi-kirjoittaisimme-tarinoita/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/linkedin.png" style="width: 35px;" title="LinkedIn" class="ssba ssba-img" alt="Share on LinkedIn" /><div title="Linkedin" class="ssbp-text">Linkedin</div></a></div></div><form action="https://www.suuntana100.fi" method="get"><label class="screen-reader-text" for="cat">Kirjoitukset lajiteltuna</label><select name='cat' id='cat' class='postform' > <option value='-1'>Valitse kategoria</option> <option class="level-0" value="445">Aistit  (5)</option> <option class="level-0" value="3">Älykkyys  (24)</option> <option class="level-0" value="4">Auttaminen  (34)</option> <option class="level-0" value="146">blogi  (79)</option> <option class="level-0" value="415">Eesti keeles  (1)</option> <option class="level-0" value="5">Fyysinen  (63)</option> <option class="level-0" value="7">Henkinen  (60)</option> <option class="level-0" value="148">Hilkka Häkkilä  (4)</option> <option class="level-0" value="562">MinuuttiVeto  (3)</option> <option class="level-0" value="9">Onnistumisia  (68)</option> <option class="level-0" value="10">Oppiminen  (34)</option> <option class="level-0" value="147">Pirkko Laine  (7)</option> <option class="level-0" value="229">Satunnainen kirjoittaja  (2)</option> <option class="level-0" value="11">Sosiaalinen  (48)</option> <option class="level-0" value="414">Stories  (1)</option> <option class="level-0" value="157">Suuntana100 e-kirja  (1)</option> <option class="level-0" value="314">Suuntana100 Teot  (9)</option> <option class="level-0" value="412">Tarinat  (3)</option> <option class="level-0" value="110">Testatut palvelut  (23)</option> <option class="level-0" value="12">Tietotekniikka  (8)</option> <option class="level-0" value="13">Toiminta  (40)</option> <option class="level-0" value="387">Toteutuneita tapahtumia  (16)</option> <option class="level-0" value="14">Tunne-elämä  (14)</option> <option class="level-0" value="15">Työelämätarinoita  (7)</option> <option class="level-0" value="349">Valmennuksia  (1)</option> <option class="level-0" value="16">Valmistautuminen  (5)</option> <option class="level-0" value="17">Vauraus&Säästövinkit  (10)</option> <option class="level-0" value="424">Vertaistapaamiset  (1)</option> <option class="level-0" value="68">Vierasblogi  (16)</option> <option class="level-0" value="18">Yhteiskunta  (18)</option> <option class="level-0" value="19">Yhteisöllisyys  (4)</option> </select> </form> <script type="text/javascript"> /* <![CDATA[ */ (function() { var dropdown = document.getElementById( "cat" ); function onCatChange() { if ( dropdown.options[ dropdown.selectedIndex ].value > 0 ) { dropdown.parentNode.submit(); } } dropdown.onchange = onCatChange; })(); /* ]]> */ </script> </div> </div><div id="linkcat-109" class="art-block widget widget_links clearfix"> <div class="art-blockheader"> <div class="t">Testattu Suuntana100 -palvelu</div> </div><div class="art-blockcontent"> <ul class='xoxo blogroll'> <li><a href="http://www.energiavirtajp.fi/" title="Suositeltu kunto- ja ravintovalmentaja">EnergiavirtaJP Lahti</a></li> <li><a href="http://fortevalmennus.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=299&Itemid=119" title="Leena Koivu on erikoistunut erovalmennuksiin ja toimii Suuntana100 ry:n kumppanina Suuntana100 Voimaannu erosta -valmennuksissa">Fortevalmennus – Voimaannu valmennuksesta</a></li> <li><a href="http://www.worddive.com/fi/" title="Kielikurssit netissä. Opi uusi kieli kolmessa kuukaudessa!">WordDive -helppo tapa oppia kieliä</a></li> <li><a href="http://matkapalveluliisahietala.fi/" title="Mainioita ryhmämatkoja vapaita vuosia viettäville">Matkapalvelu Liisa Hietala Oy</a></li> <li><a href="http://www.uskallainnostua.fi/" title="Mainioita live-valmennuksia ja nettikursseja">Uskalla Innostua – rohkeus ja keinot omaan elämääsi</a></li> <li><a href="http://taitekohta.fi" title="Valmistaudu elämäsi taitekohtiin edunvalvontavaltuutuksella ja hoito- ja hoivatahdolla">Taitekohta – valmistaudu elämäsi taitekohtiin</a></li> <li><a href="http://www.varapuu.fi/" title="Testattua valmennusta vaurauden ja talouden hallintaan">Varapuu Oy</a></li> <li><a href="https://www.ukko.fi/" title="UKKO.FI:n kautta voit laskuttaa töitäsi ilman omaa yritystä. Helppo keino hoitaa paperityöt hankkittaessa lisäansioita laskutettavilla toimeksiannoilla.">UKKO.FI kevytyrittäjyyspalvelu</a></li> </ul> </div> </div></div> </div> </div> </div> </div> <footer class="art-footer"> <div class="art-footer-inner"><div class="art-footer-text"> <p><a href="#">Link1</a> | <a href="#">Link2</a> | <a href="#">Link3</a></p> <p>Copyright © 2014. All Rights Reserved.</p> <p class="art-page-footer"> <span id="art-footnote-links">Powered by <a href="http://wordpress.org/" target="_blank">WordPress</a> and <a href="http://www.artisteer.com/?p=wordpress_themes" target="_blank">WordPress Theme</a> created with Artisteer.</span> </p> </div> </div> </footer> </div> <div id="wp-footer"> <!-- ngg_resource_manager_marker --><script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/jquery.form.min.js?ver=3.51.0-2014.06.20' id='jquery-form-js'></script> <script type='text/javascript' id='contact-form-7-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var _wpcf7 = {"loaderUrl":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-content\/plugins\/contact-form-7\/images\/ajax-loader.gif","recaptchaEmpty":"Ole hyv\u00e4 ja todista, ettet ole robottiohjelma.","sending":"L\u00e4hetet\u00e4\u00e4n ..."}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/scripts.js?ver=4.4.1' id='contact-form-7-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/js/ssba.js?ver=5.8.3' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js'></script> <script type='text/javascript' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js-after'> Main.boot( [] ); </script> <script type='text/javascript' id='wp-polls-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var pollsL10n = {"ajax_url":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-admin\/admin-ajax.php","text_wait":"Your last request is still being processed. Please wait a while ...","text_valid":"Please choose a valid poll answer.","text_multiple":"Maximum number of choices allowed: ","show_loading":"1","show_fading":"1"}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/wp-polls/polls-js.js?ver=2.7' id='wp-polls-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/youtube-embed-plus/scripts/fitvids.min.js?ver=14.0' id='__ytprefsfitvids__-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-includes/js/wp-embed.min.js?ver=5.8.3' id='wp-embed-js'></script> <!-- 105 queries. 0,377 seconds. --> </div> </body> </html>