Oli kesä 1938. Laaksosen lapset Kaarina 11 v, Irene 10 v, Marjatta 7 v, Tapani 3 v ja Väinö 1 v leikkivät kotitanhuvilla. Aamupäivän askareet oli tehty, ja nyt oli vapaata iltaan asti, jolloin myös oli kunkin ikään soveltuvia tehtäviä. Laaksosilla oli pieni maatila, joka vaati jokaisen kynnelle kykenevän työpanoksen. Tuon ajan tapana oli, että lähes joka maalaistalossa oli pari piikaa ja renkiä, koska maatalouskoneita ei ollut läheskään siinä mittakaavassa kuin nykyään.
Siispä lapset leikkivät sinä aurinkoisena heinäkuun päivänä omia leikkejään ja nauttivat vapaa-ajastaan. Vanhimmat lapset Kaarina ja Irene olivat vähän harmissaan, kun joutuivat toisella silmällä vahtimaan pienempiä, jotka jo kinastelivat jostakin. Kesken kukkaseppeleen sitomisien äiti huusi lapset sisälle ja syömään. Kesken ruokailun hän sanoi, että Irene ja Marjatta saavat lähteä naapuripitäjään mummolaan muutamaksi päiväksi. Kahdelta menee linja-auto, joten siihen tytöt ehtivät vallan mainiosti. Irene ja Marjatta ilostuivat, sillä mummolassa oli aina kivaa. Siellä sai tehdä erilaisia asioita kuin kotona, ruoka oli erilaista, eikä kurikaan ollut niin kova. Muut lapset olivat vähän nyreissään, mutta äiti sanoi, että seuraavalla kerralla on toisten vuoro. Äidin sanaan oli tyytyminen.
Mummolassa
Mummo ja vaari pitivät naapuripitäjässä matkustajakotia. Laaksosen isommat lapset auttoivat siellä ollessaan kykyjensä mukaan: Korjasivat huoneista lakastuneet kukat pois ja toivat tuoreita tilalle, ravistelivat ruokasalin liinoilta murusia pois, lakaisivat lattioita sekä toimittivat muita pieniä askareita. Vapaa-aikaa oli enemmän kuin kotona. Varsinkin Irenestä oli hauskaa olla mummolassa, kun siellä näki paljon erilaisia ihmisiä.
Siellä kävi hienoja rouvia miehineen, kaupparatsuja ja joskus vähän epämääräisen näköisiä ihmisiä. Irene ihasteli rouvien silkkisukkia ja liehuvia hameenhelmoja. Marjatta nuuhki ilmaa, kun rouvat kulkivat oli. He tuoksuivat niin hyvälle. Molemmat katselivat vähän pelokkaina erästä liituraitapukuun pukeutunutta herraa, jolla oli leveälierinen hattu päässä ja iso salkku kädessä. Mitähän siellä salkussa mahtoi olla?
Tytöillä oli yhteinen huone matkustajakodissa, kummallakin oma sänky, jossa oli laventelilta tuoksuvat lakanat. Ikkunassa oli valkoiset pitsiverhot ja katossa rimpsureunainen valaisin. Ikkunan voi pitää helteellä auki, ilman että kärpäsiä tuli sisään. Vierailu mummolassa oli tytöille aina yhtä ihanaa, olihan kaikki toisin kuin kotona.
Pitkästyminen
Vaikka mummolassa oli kivaa, niin ulkona sai olla vain rajallisella alueella. Tytöt eivät tienneet miksi. Kotona sai olla ulkona vapaasti ja mennä minne halusi, vaikka kuinka pitkälle. Väistämättä tytöt pitkästyivät, koska työtehtäviä ei ollut niin paljon kuin kotona, ja liikkumista oli rajoitettu. Kolmantena päivänä, iltapäivällä, Irene keksi että leikitään kampaajaa! Marjatta suostui, totta kai. Hänestä olisi mukavaa istua kampaajan tuolissa. Ehkä hän saisi samanlaiset kiharat, kuin sillä hienolla ja hyvälle tuoksuvalla rouvalla. Irene juoksi mummon luo ja kysyi, saisiko hän saksia lainaksi, kun he leikkivät kampaajaa. Mummo oli ajatuksissaan, sillä hänellä oli juuri kirjanpito kesken. Hän antoi kuitenkin sakset ja sanoi, että niillä leikataan vaan leikisti – ei oikeasti. Onko selvä? Selvä selvä, sanoi Irene ja juoksi tyttöjen huoneeseen, jossa Marjatta jo häntä odotti.
Kampaajalla
Joko saan ihanat kiharat, kysyi Marjatta. Irene istutti Marjatan tuoliin, etsi kaapista ison pyyheliinan ja laittoi sen hänen hartioilleen. No niin, sanoi Irene ja napsutteli saksia ilmassa, nyt minä olen kampaaja ja sinä asiakas. Tasataanko vähän otsatukkaa, vai otetaanko takaa? hän kysyi asiantuntevasti ja leikkasi leikisti takaa. Haluan, että otsatukkaa lyhennetään, sanoi Marjatta. Mutta mummohan sanoi, että leikisti vaan, vastasi Irene.
Hetken mietittyään Irene päätti oikeasti leikata ihan pienen tupsun Marjatan otsatukasta, ei sitä kukaan huomaisi. Saksia olisi kiva kokeilla ihan oikeastikin.
Naps, noin lähti otsatukasta hiustupsu. Oho, taisi tulla vähän liikaa, nyt siihen jäi lovi. Ireneä harmitti, mutta leikattu mikä leikattu. Koska tytöillä ei ollut peiliä, niin Marjatta ei nähnyt miten hänen tukkaansa muotoiltiin. Irene mietti mitä tekisi, että saisi loven peittoon. Hän keksi, että leikkaisi vielä vähän, jotta lovea ei huomattaisi. Napsnaps, noin lähti taas hiustupsu, mutta tällä kertaa tuli vielä näkyvämpi lovi. Irene ajatteli, että ei auta muu, kuin leikata isomman loven mukaisesti ja tällä kertaa vähän enemmän, niin lovi häviää kokonaan. Ja reilusti hän leikkasikin, otsatukka oli nyt lähes hiusrajassa. Marjatta hermostui vähän, ja kysyi miksi Irene leikkaa niin paljon? Ireneä alkoi pelottaa, että nyt kotona huomattaisiin varmasti, ja mietti ankarasti miten selviäisi tilanteesta. Hän kertoi suunnitelmansa Marjatalle, joka vähän emmittyään hyväksyi sen.
Irene päätti siis leikata hartioille ylettyvän tukan niin, että siitä tulisi korvien alapuolelle ulottuva polkkatukka. Kotona hän voisi kertoa, että he kävivät parturissa, koska Marjatan tukka oli niin pitkä, että hänelle tuli kuuma. Niin he sopivat. Sakset leikkasivat taas napsnaps, ja tukka lyheni joka napsauksella. Jostain syystä siitä ei tullut kuitenkaan tasaista, vaan aina jäi lovi. Irene leikkasi ja tasoitti, leikkasi ja tasoitti, mutta ei saanut hiuksiin suoraa linjaan. Lopulta Marjatan pää oli kynitty niin lyhyeksi kuin saksilla sai.
Nyt iski Ireneen pakokauhu. Hän ymmärsi, että oli tehnyt taas jotain luvatonta. Marjatta istui edelleen tuolissa, kokeili tukkaansa ja kysyi, että onko se nyt valmis. Irene selitti, että valmis on, mutta tuli otettua liikaa, koska tasaaminen ei koskaan onnistunut. Marjatta alkoi itkeä tuhertaa, mutta Irene sanoi, että nyt pyyheliina pois, irtohiukset piiloon ja liina päähän. Me lähdemme nyt kotiin. Irene kiikutti sakset takaisin mummolle, joka yhä taisteli kirjanpitonsa kanssa. Mummo kiitti saksista ja kysyi, tuliko tukasta hyvä. Irene vastasi, että hyvä tuli, mutta nyt meidän on lähdettävä kotiin, koska Marjatan vatsa tuli kipeäksi. Mummo keskeytti kirjanpidon ja katseli vähän ihmeissään, mutta ei jaksanut udella enempää, koska kirjanpidossa oli tällä kertaa enemmän miettimistä.
Kotiinpaluu
Linja-autossa tytöt kertasivat, miten selittäisivät kotona Marjatan kynityn tukan. Marjatta oli siis käynyt parturissa. Muuta he eivät keksineet. Tyttöjen lähdettyä mummo oli soittanut tyttöjen äidille ja vähän ihmetellyt heidän nopeaa lähtöään ja Marjatan vatsakipua.
Kun tytöt astuivat kotona tupaan, oli äiti vähän huolissaan mummon soiton takia. Miksi sinulla on liina päässä, hän kysyi Marjatalta ja otti liinan pois. Irenen silmiin kihosivat jo kyyneleet, ja hän sanoi, että Marjatta kävi parturissa. Vai parturissa, kyllä tämä taitaa olla sinun tekosiasi Irene! äiti huusi. Irene hätääntyi yhä enemmän ja alkoi selittää heidän parturileikkejään. Se ei auttanut. Äiti oli todella vihainen, kun Marjatan kaunis, vaalea ja pitkä tukka oli tuhottu. No, kasvaisihan se uudelleen, mutta siihen menisi aikaa.
Nyt haet Irene vitsan, ja sitten menemme aitan rappusille. Sinä tiedät, että aikuisia on toteltava. Olet jo niin iso tyttö, että tiedät mikä on oikein ja mikä väärin. Huusi äiti kasvot punaisina. Irene nyyhkäisi ja lähti vitsanhakuun. Sillä aikaa myös Marjattaa toruttiin, miksi hän oli antanut siskon leikellä tukkansa. Irene tuli vitsa kädessä päätään riiputtaen sisälle. Ja uudelleen ulos äidin kanssa aitan rapuille. Ja koivuniemen herra lauloi.
Entä oppiko Irene mitään tästä? Eipä paljonkaan. Kaikesta huolimatta hänestä tuli kunnon ihminen.
Lopuksi
Nykypäivän lapsetkin tekevät kepposia, kokeilevat uutta tai tekevät jotakin, mistä vanhemmat ovat vihaisia. Mutta onneksi tai toivon mukaan he eivät saa enää selkäsaunaa, vaan asiat käsitellään keskustelemalla ja puhumalla. Tosin aika on toinen kuin 80 vuotta sitten, mutta lapsen mieli aina samanlainen – utelias ja kokeilunhaluinen. Ja niin pitää ollakin.
Vastaa