hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Archives

Osallistuin keväällä Hämeenlinnan Muistiyhdistyksen Asiaa aivoterveydestä -tilaisuuteen. Muistiyhdistys oli kiinnostavasti valinnut aiheen käsittelyyn liikuntateeman. Paikalle oli kokoontunut iso joukko asiasta kiinnostuneita ihmisiä enemmistönä eläkeikäiset.

Puheen aloitti esittelyjen jälkeen toiminnanjohtaja Juha Liedes hämeenlinnalaisesta Lasten liikunnan tuki ry:stä. Tehtävänä on liikuttaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, korkealla ammattitaidolla ja liikunnan ilon kautta. Tavoitteena on lasten innostaminen elinikäiseen liikuntaan. Tämä on hyvä tavoite, sillä lapsena aloitettu liikunta antaa terveyttä aina vanhuuteen asti.

No liikuitpa lapsena paljon tai vähemman peliä ei ole hävitty, sillä UKK Instituutti on todentanut, että myös nuoruudessa ja keski-iässä harrastettu aktiivinen liikunta on hyödyllistä ja vaikuttaa myös muistisairauksien riskiä pienentävästi vanhuusiässä.

Useissa Suuntana100 Onnistumistarinoissa on tullut esiin pitkät koulumatkat, jotka taitettiin kävelemällä ja hiihtämällä. Myös ulkoleikit ja osallistuminen paikallisten urheilu- ja voimisteluseurojen toimintaan ovat antaneet vahvan fyysisen perustan ja tottumuksen liikkua läpi elämän. Hyvä fysiikka on auttanut oleellisesti myös sairauksista ja vammoista toipumisessa.

Koska nykyajan lapset liikkuvat aiempaa vähemmän, voimme me isovanhemmat ja lähiaikuiset auttaa lapsia liikunnan pariin viemällä heitä harrastuksiin, ottamalla mukaan uimaan, hiihtämään, pyörä- ja luontoretkille, tanssimaan ja leikkimällä heidän kanssaan sisällä ja ulkona.

Meillä on mummolassa trampoliini, hulavanne ja renkaat, jotka ovat aina ahkerassa käytössä lasten vieraillessa talossa. Ja onhan mummonkin osallistuttava vanteen pyöritykseen ja hyppimiseen. Hyvää tekee! Kuperkeikkoja en välttämättä enää suosittele heittämään ainakaan kylmiltään. Omat niskat rusahtivat aika pahasti kun yritin pyörähtää tyttärentyttären perässä.

Suuntana100 Onnistujamme sirkustaiteilija Sergei Fatkin kertoo käyvänsä lapsenlapsensa kanssa hiihtämässä ja uimassa. Itse hän aloitti sirkusakrobaatin ammattiin johtaneen voimistelun pikkupoikana.

Nykyään lasten harrastusmahdollisuudet ovat moninaiset. Lajeja ja harrastuspaikkoja on paljon. Tasa-arvossa on toivomisen varaa. Suosikkilajien harrastusmaksut voivat olla perheille ylivoimaisia. Isovanhempien taloudellinen tuki voi olla harrastuksen aloittamisen ja jatkumisen kannalta kriittistä henkistä ja muuta tukea unohtamatta. Kyllä isoisät ja isoäidit auttavat paljon kuljetuksissa ja seuratoiminnassa. Heidän kannustus ja mukanaolo on antoisaa kaikille osapuolille.

Valmennuksia eläkkeellä jatkava Paavo Martikainen mainitsee yhdeksi motiivikseen töiden tekemiseen pojantyttären taitoluisteluharrastuksen rahoituksen, jonka hän tuli aikoinaan luvanneeksi. Nyt 15-vuotiaan tytön harrastus jatkuu entistä vaativampana, mikä tarkoittaa myös kustannusten nousua. Eikä enää puhuta ihan pikkusummista.

Siispä liikkumaan yksin, porukassa ja lasten kanssa!

Linkit:

Hämeenlinnalainen lasten ja nuorten harrasteliikuntaseura
http://www.lastenliikunnantuki.fi

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna