hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Jukka Stolt harjoittelee ahkerasti juostakseen puolimaratonin mukanaan juoksukärryt, joissa istuvat vuorotellen Saaristen koulun erityislapsista kootun joukkueen jäsenet.

Jukka Stolt harjoittelee_web_by Terttu Häkkilä_0024

Jukka Stolt valmistautumassa juoksuhaasteeseensa

Harjoittelu on ollut käynnissä jo keväästä asti. Osa harjoituksista tehdään yhdessä lasten kanssa, jotta he tottuvat olemaan kyydissä. Osa harjoittelusta tapahtuu Kotosalla-talon kuntosalilla juoksumatolla.

Oleellisin osa harjoittelua on juoksu kärryjen kanssa niin, että kärryissä onkin kyydissä 40 kilon multasäkki. Kävin seuraamassa harjoitusta Hämeenlinnan maratonreitillä. Aina iloinen ja hyvää motivaatiota uhkunut Jukka paineli menemään mottonaan ”niin hyvin kuin suinkin”. Siinä on hämeenlinnalaisia ihmettelemistä riittänyt, kun Jukka on painellut pitkin rantaraittia multakärryjä työntäen.

Hyvältä näyttää! Eikä vaikeasti vammautuneella itsensä juoksukuntoon kuntouttaneella Jukalla ole ollut tapana laistaa vaikeita paikkoja. Vammautumisensa jälkeen hän sisulla juoksi toisen maratonjuoksunsa. Nyt edessä on uusi hieman erilainen haaste! Painavia kärryjä työntäessä käsiä ei voi käyttää vauhdittamaan menoa.

Onnistuneen juoksun lisäksi Jukalla on myös toinen tavoite. Juoksu liittyy Jukka Stoltin käynnistämään Suuntana Elämä -hyväntekeväisyystempaukseen, jossa kerätään varoja Saaristen erityislasten koulun pihan kunnostamiseen niin, että myös näillä lapsilla on mahdollisuus liikkua ja leikkiä välituntien aikana.

Jukan ja lasten menoa kannattaa tulla kannustamaan Hämeenlinnan Kaupunkimaraton -tapahtumaan 30.7. kello 15:00 alkaen. Lapset erityisesti ilahtuvat innokkaista kannustajista! Ennen juoksua on tarjolla upea Suuntana Elämä -tapahtuma Kaurialan kentällä kello 12:00 alkaen.

Varojen keräys on jo saanut tukijoita, mutta lisää tarvitaan. Voit tehdä oman lahjoituksesi Vanhempain yhdistyksen tilille FI34 5680 0020 3761 62.

Suuntana100 osallistuu tapahtumaan pienellä kympin kävelyporukalla, jonka osallistumismaksuista osa lahjoitetaan keräykseen. Tapahtuman ohjelmaan osallistuu myös Suuntana100 Onnistujista posetiivari Teuvo Ylitalo ja sirkustaiteilija Sergei Fatkin Klovni Enona.

Suuntana Elämä ja Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin

Linkit: suuntanaelama.com 

Kerro sivustosta kavereillesiKirjoitukset lajiteltuna</div> </div><div class="art-blockcontent"><!-- Simple Share Buttons Adder (8.2.1) simplesharebuttons.com --><div class="ssba-classic-2 ssba ssbp-wrap left ssbp--theme-1"><div style="text-align:left"><a data-site="" class="ssba_facebook_share" href="http://www.facebook.com/sharer.php?u=https://www.suuntana100.fi/jukka-stoltin-karryharjoitukset-puolimaratonille-taydessa-vauhdissa/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/facebook.png" style="width: 35px;" title="Facebook" class="ssba ssba-img" alt="Share on Facebook" /><div title="Facebook" class="ssbp-text">Facebook</div></a><a data-site='pinterest' class='ssba_pinterest_share' href='javascript:void((function()%7Bvar%20e=document.createElement('script');e.setAttribute('type','text/javascript');e.setAttribute('charset','UTF-8');e.setAttribute('src','//assets.pinterest.com/js/pinmarklet.js?r='+Math.random()*99999999);document.body.appendChild(e)%7D)());'><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/pinterest.png" style="width: 35px;" title="Pinterest" class="ssba ssba-img" alt="Pin on Pinterest" /><div title="Pinterest" class="ssbp-text">Pinterest</div></a><a data-site="" class="ssba_twitter_share" href="http://twitter.com/share?url=https://www.suuntana100.fi/jukka-stoltin-karryharjoitukset-puolimaratonille-taydessa-vauhdissa/&text=Jukka%20Stoltin%20k%C3%A4rryharjoitukset%20puolimaratonille%20t%C3%A4ydess%C3%A4%20vauhdissa%20" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/twitter.png" style="width: 35px;" title="Twitter" class="ssba ssba-img" alt="Tweet about this on Twitter" /><div title="Twitter" class="ssbp-text">Twitter</div></a><a data-site="linkedin" class="ssba_linkedin_share ssba_share_link" href="http://www.linkedin.com/shareArticle?mini=true&url=https://www.suuntana100.fi/jukka-stoltin-karryharjoitukset-puolimaratonille-taydessa-vauhdissa/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/linkedin.png" style="width: 35px;" title="LinkedIn" class="ssba ssba-img" alt="Share on LinkedIn" /><div title="Linkedin" class="ssbp-text">Linkedin</div></a></div></div><form action="https://www.suuntana100.fi" method="get"><label class="screen-reader-text" for="cat">Kirjoitukset lajiteltuna</label><select name='cat' id='cat' class='postform' > <option value='-1'>Valitse kategoria</option> <option class="level-0" value="445">Aistit  (5)</option> <option class="level-0" value="3">Älykkyys  (24)</option> <option class="level-0" value="4">Auttaminen  (34)</option> <option class="level-0" value="146">blogi  (79)</option> <option class="level-0" value="415">Eesti keeles  (1)</option> <option class="level-0" value="5">Fyysinen  (63)</option> <option class="level-0" value="7">Henkinen  (60)</option> <option class="level-0" value="148">Hilkka Häkkilä  (4)</option> <option class="level-0" value="562">MinuuttiVeto  (3)</option> <option class="level-0" value="9">Onnistumisia  (68)</option> <option class="level-0" value="10">Oppiminen  (34)</option> <option class="level-0" value="147">Pirkko Laine  (7)</option> <option class="level-0" value="229">Satunnainen kirjoittaja  (2)</option> <option class="level-0" value="11">Sosiaalinen  (48)</option> <option class="level-0" value="414">Stories  (1)</option> <option class="level-0" value="157">Suuntana100 e-kirja  (1)</option> <option class="level-0" value="314">Suuntana100 Teot  (9)</option> <option class="level-0" value="412">Tarinat  (3)</option> <option class="level-0" value="110">Testatut palvelut  (23)</option> <option class="level-0" value="12">Tietotekniikka  (8)</option> <option class="level-0" value="13">Toiminta  (40)</option> <option class="level-0" value="387">Toteutuneita tapahtumia  (16)</option> <option class="level-0" value="14">Tunne-elämä  (14)</option> <option class="level-0" value="15">Työelämätarinoita  (7)</option> <option class="level-0" value="349">Valmennuksia  (1)</option> <option class="level-0" value="16">Valmistautuminen  (5)</option> <option class="level-0" value="17">Vauraus&Säästövinkit  (10)</option> <option class="level-0" value="424">Vertaistapaamiset  (1)</option> <option class="level-0" value="68">Vierasblogi  (16)</option> <option class="level-0" value="18">Yhteiskunta  (18)</option> <option class="level-0" value="19">Yhteisöllisyys  (4)</option> </select> </form> <script type="text/javascript"> /* <![CDATA[ */ (function() { var dropdown = document.getElementById( "cat" ); function onCatChange() { if ( dropdown.options[ dropdown.selectedIndex ].value > 0 ) { dropdown.parentNode.submit(); } } dropdown.onchange = onCatChange; })(); /* ]]> */ </script> </div> </div><div id="linkcat-109" class="art-block widget widget_links clearfix"> <div class="art-blockheader"> <div class="t">Testattu Suuntana100 -palvelu</div> </div><div class="art-blockcontent"> <ul class='xoxo blogroll'> <li><a href="http://www.energiavirtajp.fi/" title="Suositeltu kunto- ja ravintovalmentaja">EnergiavirtaJP Lahti</a></li> <li><a href="http://fortevalmennus.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=299&Itemid=119" title="Leena Koivu on erikoistunut erovalmennuksiin ja toimii Suuntana100 ry:n kumppanina Suuntana100 Voimaannu erosta -valmennuksissa">Fortevalmennus – Voimaannu valmennuksesta</a></li> <li><a href="http://www.worddive.com/fi/" title="Kielikurssit netissä. Opi uusi kieli kolmessa kuukaudessa!">WordDive -helppo tapa oppia kieliä</a></li> <li><a href="http://matkapalveluliisahietala.fi/" title="Mainioita ryhmämatkoja vapaita vuosia viettäville">Matkapalvelu Liisa Hietala Oy</a></li> <li><a href="http://www.uskallainnostua.fi/" title="Mainioita live-valmennuksia ja nettikursseja">Uskalla Innostua – rohkeus ja keinot omaan elämääsi</a></li> <li><a href="http://taitekohta.fi" title="Valmistaudu elämäsi taitekohtiin edunvalvontavaltuutuksella ja hoito- ja hoivatahdolla">Taitekohta – valmistaudu elämäsi taitekohtiin</a></li> <li><a href="http://www.varapuu.fi/" title="Testattua valmennusta vaurauden ja talouden hallintaan">Varapuu Oy</a></li> <li><a href="https://www.ukko.fi/" title="UKKO.FI:n kautta voit laskuttaa töitäsi ilman omaa yritystä. Helppo keino hoitaa paperityöt hankkittaessa lisäansioita laskutettavilla toimeksiannoilla.">UKKO.FI kevytyrittäjyyspalvelu</a></li> </ul> </div> </div></div> </div> </div> </div> </div> <footer class="art-footer"> <div class="art-footer-inner"><div class="art-footer-text"> <p><a href="#">Link1</a> | <a href="#">Link2</a> | <a href="#">Link3</a></p> <p>Copyright © 2014. All Rights Reserved.</p> <p class="art-page-footer"> <span id="art-footnote-links">Powered by <a href="http://wordpress.org/" target="_blank">WordPress</a> and <a href="http://www.artisteer.com/?p=wordpress_themes" target="_blank">WordPress Theme</a> created with Artisteer.</span> </p> </div> </div> </footer> </div> <div id="wp-footer"> <!-- ngg_resource_manager_marker --><script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/jquery.form.min.js?ver=3.51.0-2014.06.20' id='jquery-form-js'></script> <script type='text/javascript' id='contact-form-7-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var _wpcf7 = {"loaderUrl":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-content\/plugins\/contact-form-7\/images\/ajax-loader.gif","recaptchaEmpty":"Ole hyv\u00e4 ja todista, ettet ole robottiohjelma.","sending":"L\u00e4hetet\u00e4\u00e4n ..."}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/scripts.js?ver=4.4.1' id='contact-form-7-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/js/ssba.js?ver=5.8.3' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js'></script> <script type='text/javascript' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js-after'> Main.boot( [] ); </script> <script type='text/javascript' id='wp-polls-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var pollsL10n = {"ajax_url":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-admin\/admin-ajax.php","text_wait":"Your last request is still being processed. Please wait a while ...","text_valid":"Please choose a valid poll answer.","text_multiple":"Maximum number of choices allowed: ","show_loading":"1","show_fading":"1"}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/wp-polls/polls-js.js?ver=2.7' id='wp-polls-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/youtube-embed-plus/scripts/fitvids.min.js?ver=14.0' id='__ytprefsfitvids__-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-includes/js/wp-embed.min.js?ver=5.8.3' id='wp-embed-js'></script> <!-- 107 queries. 0,363 seconds. --> </div> </body> </html>