hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Tapahtumat
  • Ei aikataulutettuja tapahtumia
Archives

Juoksua, kuntopenkkiä, jumppaa, sulkapalloa, kävelyä, elokuvia, musiikkia, espanjaa, englantia, shakkia, kirjoja, sosiaalisia suhteita, yhteiskunnallista vaikuttamista, matkoja. Hengästyttääkö? Heikki Vaurola ei ole moksiskaan. Tässä on vain luettelo Heikin syksyn harrastuksista ja aktiviteeteista.

Heikki Vaurola_web_201409Uskomatonta! Heikki ehtii nyt eläkkeelle jäätyään harrastaa tätä kaikkea. Juoksulenkillä hän käy säännöllisesti nelisen kertaa viikossa joko yksin tai porukassa. Lenkin pituus on 10-12 km. Sulkapalloa hän pelaa nelinpelinä vaimo Arja parinaan pari kertaa viikossa. Kuntopenkki on olohuoneessa. Siinä tehdään voima- ja lihaskuntoharjoitukset tv-ohjelmia katsellessa. Ihan oikeasti! Monilla meistä muista nämä laitteet jäävät huonekalun asemaan ja käyttämättömiksi. Kävelylenkit vaimon kanssa toimivat Heikille palauttavina harjoituksina.  Aulangon rantareitti saa pariskunnalta kehuja. Näin syksyisin mennään usein sienimetsään.

Vanajaveden Opistosta on tullut mieluinen paikka opiskeluun ja ystävien tapaamiseen. ”Hauskoja ryhmiä”, toteaa Heikki. Maalauskursseilla Heikki on kehittynyt öljyvärimaalarina. Omat taulut koristavat kodin seiniä. Espanjan ryhmässä Heikillä käynnistyy kuudes opintovuosi. Englannin keskusteluryhmässä vahvistuu suullinen kielitaito.  Espanjan opinnot jatkuvat kotona aamuisin kun Heikki aamunvirkkuna heräilee muutaman tunnin ennen vaimoaan.

Kielitaitoa tarvitaan matkoilla, joita Heikki ja Arja tekevät kerran tai kaksi vuodessa. Kohteet valitaan huolella ja usein vähän eksoottisempiin kohteisiin. Pari haluaa nähdä uutta ja tutustua uusin kulttuureihin. Matkoja varten säästetään päämäärätietoisesti karsimalla turhia menoja.

Heikki on kiinnostunut tekniikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Hän on aktiivinen Facebookissa, käyttää Sports Trackeria liikuntasuoritusten rekisteröintiin ja pelaa nettishakkia. Hämeen Sanomien yleisönosastoon lähtee helposti kannanotto silloin, kun joku asiaa vaatii huomiota.

Miten tämä kaikki onnistuu? ”Periaatteeni on kurinalaisuus itseäni kohtaan”, sanoo Heikki. ”Kurinalaisuutta tarvitaan liikunnassa, harrastuksissa ja rahankäytössä. Joskus lenkillä sisäinen ääni vieläkin parin ensimmäisen kilometrin jälkeen hokee – hullu mies, hullu – kävele! Silloin pitää vain jatkaa ja kohta kone käynnistyy ja kilometrit alkavat maistua.”

Puhumme Heikin kanssa myös hyvien tottumusten, tapojen juurruttamisesta. Kun asioita on tehnyt säännöllisesti vuosikausia, niistä on tullut tapoja, joiden noudattaminen on helpompaa. Ei tarvitse arpoa tekemisiään, vaan kaikki sujuu luontevasti osana arkirutiineja. Kun kunto on hyvä, on liikunta miellyttävää.

Hyvistä tavoistaan Heikki voi olla kiitollinen. Uusien parempien tapojen oppiminen on työlästä, mutta ei mahdotonta. 30 päivän toisto kuulemma riittää. Ja tuloksia tulee, kun yrittää muuttaa vain yhtä tapaa kerrallaan.

Heikki on esimerkki myös siitä, että isommatkin muutokset elämässä ovat mahdollisia. Hän jäi eläkkeelle omalla rahoituksellaan 57-vuotiaana, luopui asunnostaan Espoossa ja muutti Hämeenlinnaan kahdeksan vuotta sitten keväällä 2006. Hämeenlinnassa hän on viihtynyt mainiosti. Asunto keskustan tuntumassa on mukava. Kavereita on sosiaaliselle ihmiselle siunaantunut kiitettävästi. Vaimokin löytyi paikkakunnalta. Tai pikemminkin vaimo löysi Heikin neljä vuotta sitten fb-kavereiden avustuksella.

Ja kyllä osaan nauttia elämästä ja ottaa lunkistikin. Luen paljon kirjoja, katselemme vaimon kanssa leffoja, kuuntelemme musiikkia ja viihdymme kotona”. Tämä on helppo uskoa. Nipoa ei Heikistä saa tekemälläkään. Niin elämänmyönteinen, iloinen ja ennakkoluuloton ihminen hän on.

Lapsilleen Heikki on sanonut aikovansa elää satavuotiaaksi, vaikka heidän kiusakseen. Näillä konsteilla tavoite on hyvin mahdollinen. Laadukas eläkeläisen elämä on 66-vuotiaalla Heikillä nyt täydessä käynnissä.

Toivotan Heikin lämpimästi tervetulleeksi suuntana100 -porukkaan.

Terttu Häkkilä

Heikki vahvistaa Facebookissa hyvän elämän mottonsa: Elämän tarkoitus on onnen ja tasapainon löytäminen. Yksin onnistuminen on teeskentelyä, kun antaa niin saa!

ARVOSTAMME PALAUTETTASI TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA!

[contact-form-7 404 "Not Found"]

Kerro sivustosta kavereillesiKirjoitukset lajiteltuna</div> </div><div class="art-blockcontent"><!-- Simple Share Buttons Adder (8.2.1) simplesharebuttons.com --><div class="ssba-classic-2 ssba ssbp-wrap left ssbp--theme-1"><div style="text-align:left"><a data-site="" class="ssba_facebook_share" href="http://www.facebook.com/sharer.php?u=https://www.suuntana100.fi/heikki-vaurolalla-vauhdikas-elakelaisen-elama-taydessa-kaynnissa/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/facebook.png" style="width: 35px;" title="Facebook" class="ssba ssba-img" alt="Share on Facebook" /><div title="Facebook" class="ssbp-text">Facebook</div></a><a data-site='pinterest' class='ssba_pinterest_share' href='javascript:void((function()%7Bvar%20e=document.createElement('script');e.setAttribute('type','text/javascript');e.setAttribute('charset','UTF-8');e.setAttribute('src','//assets.pinterest.com/js/pinmarklet.js?r='+Math.random()*99999999);document.body.appendChild(e)%7D)());'><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/pinterest.png" style="width: 35px;" title="Pinterest" class="ssba ssba-img" alt="Pin on Pinterest" /><div title="Pinterest" class="ssbp-text">Pinterest</div></a><a data-site="" class="ssba_twitter_share" href="http://twitter.com/share?url=https://www.suuntana100.fi/heikki-vaurolalla-vauhdikas-elakelaisen-elama-taydessa-kaynnissa/&text=Heikki%20Vaurolalla%20vauhdikas%20el%C3%A4kel%C3%A4isen%20el%C3%A4m%C3%A4%20t%C3%A4ydess%C3%A4%20k%C3%A4ynniss%C3%A4%20" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/twitter.png" style="width: 35px;" title="Twitter" class="ssba ssba-img" alt="Tweet about this on Twitter" /><div title="Twitter" class="ssbp-text">Twitter</div></a><a data-site="linkedin" class="ssba_linkedin_share ssba_share_link" href="http://www.linkedin.com/shareArticle?mini=true&url=https://www.suuntana100.fi/heikki-vaurolalla-vauhdikas-elakelaisen-elama-taydessa-kaynnissa/" target="_blank" ><img src="https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/buttons/somacro/linkedin.png" style="width: 35px;" title="LinkedIn" class="ssba ssba-img" alt="Share on LinkedIn" /><div title="Linkedin" class="ssbp-text">Linkedin</div></a></div></div><form action="https://www.suuntana100.fi" method="get"><label class="screen-reader-text" for="cat">Kirjoitukset lajiteltuna</label><select name='cat' id='cat' class='postform' > <option value='-1'>Valitse kategoria</option> <option class="level-0" value="445">Aistit  (5)</option> <option class="level-0" value="3">Älykkyys  (24)</option> <option class="level-0" value="4">Auttaminen  (34)</option> <option class="level-0" value="146">blogi  (79)</option> <option class="level-0" value="415">Eesti keeles  (1)</option> <option class="level-0" value="5">Fyysinen  (63)</option> <option class="level-0" value="7">Henkinen  (60)</option> <option class="level-0" value="148">Hilkka Häkkilä  (4)</option> <option class="level-0" value="562">MinuuttiVeto  (3)</option> <option class="level-0" value="9">Onnistumisia  (68)</option> <option class="level-0" value="10">Oppiminen  (34)</option> <option class="level-0" value="147">Pirkko Laine  (7)</option> <option class="level-0" value="229">Satunnainen kirjoittaja  (2)</option> <option class="level-0" value="11">Sosiaalinen  (48)</option> <option class="level-0" value="414">Stories  (1)</option> <option class="level-0" value="157">Suuntana100 e-kirja  (1)</option> <option class="level-0" value="314">Suuntana100 Teot  (9)</option> <option class="level-0" value="412">Tarinat  (3)</option> <option class="level-0" value="110">Testatut palvelut  (23)</option> <option class="level-0" value="12">Tietotekniikka  (8)</option> <option class="level-0" value="13">Toiminta  (40)</option> <option class="level-0" value="387">Toteutuneita tapahtumia  (16)</option> <option class="level-0" value="14">Tunne-elämä  (14)</option> <option class="level-0" value="15">Työelämätarinoita  (7)</option> <option class="level-0" value="349">Valmennuksia  (1)</option> <option class="level-0" value="16">Valmistautuminen  (5)</option> <option class="level-0" value="17">Vauraus&Säästövinkit  (10)</option> <option class="level-0" value="424">Vertaistapaamiset  (1)</option> <option class="level-0" value="68">Vierasblogi  (16)</option> <option class="level-0" value="18">Yhteiskunta  (18)</option> <option class="level-0" value="19">Yhteisöllisyys  (4)</option> </select> </form> <script type="text/javascript"> /* <![CDATA[ */ (function() { var dropdown = document.getElementById( "cat" ); function onCatChange() { if ( dropdown.options[ dropdown.selectedIndex ].value > 0 ) { dropdown.parentNode.submit(); } } dropdown.onchange = onCatChange; })(); /* ]]> */ </script> </div> </div><div id="linkcat-109" class="art-block widget widget_links clearfix"> <div class="art-blockheader"> <div class="t">Testattu Suuntana100 -palvelu</div> </div><div class="art-blockcontent"> <ul class='xoxo blogroll'> <li><a href="http://www.energiavirtajp.fi/" title="Suositeltu kunto- ja ravintovalmentaja">EnergiavirtaJP Lahti</a></li> <li><a href="http://fortevalmennus.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=299&Itemid=119" title="Leena Koivu on erikoistunut erovalmennuksiin ja toimii Suuntana100 ry:n kumppanina Suuntana100 Voimaannu erosta -valmennuksissa">Fortevalmennus – Voimaannu valmennuksesta</a></li> <li><a href="http://www.worddive.com/fi/" title="Kielikurssit netissä. Opi uusi kieli kolmessa kuukaudessa!">WordDive -helppo tapa oppia kieliä</a></li> <li><a href="http://matkapalveluliisahietala.fi/" title="Mainioita ryhmämatkoja vapaita vuosia viettäville">Matkapalvelu Liisa Hietala Oy</a></li> <li><a href="http://www.uskallainnostua.fi/" title="Mainioita live-valmennuksia ja nettikursseja">Uskalla Innostua – rohkeus ja keinot omaan elämääsi</a></li> <li><a href="http://taitekohta.fi" title="Valmistaudu elämäsi taitekohtiin edunvalvontavaltuutuksella ja hoito- ja hoivatahdolla">Taitekohta – valmistaudu elämäsi taitekohtiin</a></li> <li><a href="http://www.varapuu.fi/" title="Testattua valmennusta vaurauden ja talouden hallintaan">Varapuu Oy</a></li> <li><a href="https://www.ukko.fi/" title="UKKO.FI:n kautta voit laskuttaa töitäsi ilman omaa yritystä. Helppo keino hoitaa paperityöt hankkittaessa lisäansioita laskutettavilla toimeksiannoilla.">UKKO.FI kevytyrittäjyyspalvelu</a></li> </ul> </div> </div></div> </div> </div> </div> </div> <footer class="art-footer"> <div class="art-footer-inner"><div class="art-footer-text"> <p><a href="#">Link1</a> | <a href="#">Link2</a> | <a href="#">Link3</a></p> <p>Copyright © 2014. All Rights Reserved.</p> <p class="art-page-footer"> <span id="art-footnote-links">Powered by <a href="http://wordpress.org/" target="_blank">WordPress</a> and <a href="http://www.artisteer.com/?p=wordpress_themes" target="_blank">WordPress Theme</a> created with Artisteer.</span> </p> </div> </div> </footer> </div> <div id="wp-footer"> <!-- ngg_resource_manager_marker --><script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/jquery.form.min.js?ver=3.51.0-2014.06.20' id='jquery-form-js'></script> <script type='text/javascript' id='contact-form-7-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var _wpcf7 = {"loaderUrl":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-content\/plugins\/contact-form-7\/images\/ajax-loader.gif","recaptchaEmpty":"Ole hyv\u00e4 ja todista, ettet ole robottiohjelma.","sending":"L\u00e4hetet\u00e4\u00e4n ..."}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/contact-form-7/includes/js/scripts.js?ver=4.4.1' id='contact-form-7-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/simple-share-buttons-adder/js/ssba.js?ver=5.8.3' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js'></script> <script type='text/javascript' id='simple-share-buttons-adder-ssba-js-after'> Main.boot( [] ); </script> <script type='text/javascript' id='wp-polls-js-extra'> /* <![CDATA[ */ var pollsL10n = {"ajax_url":"https:\/\/www.suuntana100.fi\/wp-admin\/admin-ajax.php","text_wait":"Your last request is still being processed. Please wait a while ...","text_valid":"Please choose a valid poll answer.","text_multiple":"Maximum number of choices allowed: ","show_loading":"1","show_fading":"1"}; /* ]]> */ </script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/wp-polls/polls-js.js?ver=2.7' id='wp-polls-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-content/plugins/youtube-embed-plus/scripts/fitvids.min.js?ver=14.0' id='__ytprefsfitvids__-js'></script> <script type='text/javascript' src='https://www.suuntana100.fi/wp-includes/js/wp-embed.min.js?ver=5.8.3' id='wp-embed-js'></script> <!-- 112 queries. 0,346 seconds. --> </div> </body> </html>