admin
Kalastaja
Kauan sitten kalastajaukon otti vastaan harmaapäinen kuikka kuorsaavalla narinallaan
ja sinisorsa voimakkaalla rääb rääb tervehdyksellään.
Joutsenet ja nokikanat kirmaisivat kilpaa lentoon vettä läiskytellen.
Silloin koivujen auenneiden silmujen yllä, alkavan viherryksen katveessa
leijui tunteita kiihdyttävä mystinen haju.
Nyt ukko ei kuule kaukaa seilaavan laivan torven törähdystä,
joutsenten trumpetin soittoa, pikkulintujen soolobravuureita,
ei edes huomaa alkavaa sadetta, hienoista tihenevää kohinaa,
jonka heittelemät pisarat kastelevat polvet ja takin hartiat.
Hän ei huomaa vapaa, jonka valkoinen lappu tärisee kalan käydessä syöttiin.
Vapa taipuu kaarelle, siima löystyy, huomaa tai ei välitä.
Ainoa ääni jonka hän kuulee, ovat omat ajatukset.
Niiden ääni kuuluu kaikkialla, jyräävät
ja kerros kerrokselta päättyvät lopuksi turhuuden mereen.
Hiljalleen vuosien kuluessa ukolta jäävät kallioiset, matalana virtaavat hiekkarannat,
meri, jäiden lähtö, selät, salmet, kaislikot ja kalastus.
On vain muisto menneistä keväistä, luonnon ihmeellisestä ihmetyksestä,
aurinkoisista kevätpäivistä, tuulisista jopa myrskyisistä muistoista,
ajatuksista, jotka kelluivat hetken pinnalla,
vettyivät ja katosivat sitten kokonaan.
Markku P. Salo
Kiitos Markku P. Salo tästä kauniista runosta, jonka saamme julkaista Suuntana100 ry:n vierasblogissamme!
Markun Suuntana100 Onnistumistarinan löydät täältä!
Hilkka Häkkilä osallistui Ympäristö-liikenne ja viestintäministeriön sekä Tekesin järjestämään tilaisuuteen, jossa pohdittiin tietoteknikkakysymyksiä ikäihmisten näkökulmasta. Lue jutusta, mitä Hilkka sai tilaisuudesta irti.
Ympäristö-liikenne ja viestintäministeriö sekä Tekes järjestivät maaliskuun 9. päivä Finlandiatalolla seminaarin., jossa kerrottiin mm. kuntien vanhusneuvostoille tuoreesta selvityksestä, miten kodin älyteknologian kehitys avaa uusia mahdollisuuksia tukea ikääntyneiden kotona asumista mahdollisimman itsenäisesti. Tanska ja Japani ovat tässä asiassa edellä kävijöitä. Tutkimuksen teki Tampereen ammattikorkeakoulun tutkimusosasto, johon kuului myös Tampereen teknillinen yliopisto ja yritysten asiantuntijoita.
Vuonna 2020 n. 460.000 henkilöä asuu yksin ja varsinkin yli 80 vuotiaiden määrä kasvaa. Tähän palvelujen tarpeeseen älyteknologian pitäisi tulevaisuudessa tuoda apua.
Selvitystä kuunnellessa tuntui siltä että suunnitelmat eivät vielä kohtaa ikääntyvän tarpeita, eikä tutkijoilla ole kovinkaan suurta kokemusta ikääntyneen arjen tuntemisesta. Merkittävä määrä ikääntyneistä henkilöistä on vielä tottumattomia tietotekniikan käyttäjiä. Continue reading
Olen 67-vuotias mummo Hämeenlinnasta. Elämäni keskiössä ovat kolme lastenlastani, joiden seurasta saan nauttia. Lähdin kirjoittamaan kokemuksistani, koska kymmenisen vuotta sitten tämä mahdollisuus ei näyttänyt mitenkään itsestään selvältä.
Kuva Terttu Häkkilä
Minulla oli jo parin vuoden ajan ollut erilaisia osiltaan varsin epämääräisiäkin oireita, joita en sen kummemmin minä kuin lääkäritkään osanneet ajatella yhdestä ja samasta lähteestä johtuviksi. Oli maitovuotoa, väsymystä ja hikoilua. Myöhemmin mukaan tulivat tasapainovaikeudet ja jälkeenpäin asiasta keskustellessamme ilmeni, että olin ollut jo pidempään hyvin ärtyneen oloinen saman aikaisesti kun muistini oli alkanut takkuamaan, mutta näihin en kovin selkeästi osannut itse kiinnittää huomiota.
Alkutalvesta 2006 olin jo varannut lääkärille ajan voimistuneista oireista, mutta lääkäriin lähtö tuli jo ennen varattua aikaa. Olin katsomassa lastenlasten joulujuhlaa heidän koululla kun poikani kiinnitti huomiota todella hitaaseen liikkumiseeni, sekä käytökseeni. Hän päätti, että lähdemme lääkäriin saman tien. Lähdimme heti joulujuhlan jälkeen Kanta-Hämeen keskussairaalaan, jossa pääsinkin saman tien laboratoriotutkimuksiin sekä kuvantamiseen. Tutkimusten jälkeen elämäni pysähtyi. Lääkäri kertoi minulta löytyneen päästä lumiukonmuotoisen kasvaimen. Lääkärin lohduttelu todennäköisesti hyvänlaatuisesta ja hoidettavissa olevissa olevasta kasvaimesta ei siinä kohtaa juuri lohduttanut, koska en järkytykseltäni pystynyt muutamaan tuntiin asiaa järkevästi käsittelemään. Continue reading
Terveellisistä elämäntavoista huolimatta ikääntyessä voi sairaus yllättää.
Keväiset pajunkissat
Kuusi viikkoa kävelysauvoilla liikkuessa oppii katsomaan arkipäivän kiirrellisyyttä vähän rauhallisemmin.
En kyllä tiedä kuuluuko terveelliseen elämäntapaan kulkea liian pienissä juhlakenkissä ja hankkiutua vaivasenluun leikkaukseen. Miksi se ei ole niin yleinen miehillä kuin naisilla? No sitä miettiköön jokainen.
Hiljaa liikkuessa katsoo asioita vähän eri näkökulmasta. Kiirettä kun ei kannata pitää,koska silloin voi olla uusi sairaalamatka edessä.
Isoihin kauppakekuksiin ei kannata mennä,muuten jää kiireisten ihmisten tukkeeksi ja saa vihaisia katseita osakseen. Kyynärsauvat eivät tämänpäivän kiirellisissä kansalaisissa paljon sympatiota saa.
Vajavaisena huomaa miten suuri rikkaus on, että auttavainen elämänkumppani kulkee rinnalla.
Terveenä sitä ei aina osaa antaa kiitosta,mutta kyynärsauvat ovat sen taidon kyllä opettaneet. Continue reading
Kävin hiihtämässä. En keksinyt enää tekosyytä olla hiihtämättä, vaikka katselin taivaanrantaa ja siellä väijyviä harmaansinisiä pilviä. Ajattelin, että kohta sataa lunta ja taas jää hiihtolenkki tekemättä. Mutta pilvet menivät ohi ja aurinkokin pilkotti. Lisäksi kuulin, että lähellä olevalla pururadalla on hyvät ladut. Joten pakko oli etsiä hiihtovermeitä. Huokasin syvään, sillä hiihtämään lähtiessä on varusteltava itsensä erilaisilla välineillä, kuten monoilla, suksilla ja sauvoilla. Talvella on jo muutenkin kyllin hankalaa ulos lähtiessä, kun pitää vaihtaa kevyet sisävaatteet kerrospukeutumiseen.
Hiihtämään lähtö aiheutti jo vastoinkäymisiä sisällä, kun laitoin monoja jalkaan. Toinen mono ei istunut hyvin, joten otin sen pois ja katsoin mikä siellä jumittaa. Siellä oli hammasharja! Mistä lie sinne joutunut. Kun olin asetellut säärystimet nilkkojen suojaksi, ettei monoihin menisi lunta, asetellut pipon päähän ja hiihtosormikkaat käteen, niin olin jo ihan hikinen. Sitten lähdin etsimään suksia ja sauvoja. Siellä ne olivat autotallin nurkassa lepäämässä jo neljättä vuotta. Toin ne pihalle ja ihan hyvältähän ne vielä näyttivät, pölyt vaan pinnasta pois. Sitten vaan monot kiinni siteisiin. Tosin kiinnitystekniikka oli hakusessa ja yritin monta kertaa, ennen kuin onnistuin. Ja sitten eikun lykkimään. Continue reading
Kuva: Kari Raita
Puukko on helakanpunaisessa tupessa.Tuppeen on kaiverrettu poron kuva, suden pää, tähtiä ja erilaisia koukeroita. Ostin puukon viime kesänä Lapista Kaamasen tieltä Nuorgamin Jounilta. Istun kesämökin portailla ja pyörittelen puukkoa kädessäni, laitan sen tuppeen ja otan taas esille. Puukon kahva on visakoivua, terä on kiiltävä eikä siinä ole vielä lainkaan kulumia. En siis ole paljonkaan käyttänyt sitä.
5-vuotias pojantytär juoksee luokseni portaille vaaleat hiukset hulmuten ja pehmolelu kainalossa. Hänellä on pinkit leggingsit ja vaalea t-paita, jossa on prinsessan kuva.
– Mummi, pojat ei leiki mun kanssa! hän sanoo ja huomaa puukon ja punaisen tupen.
– Miks sulla on puukko … ja mikä toi punainen on? hän kysyy.
-Tämä punainen on puukon tuppi ja puukko laitetaan sinne silloin, kun sitä ei tarvita. vastaan tytölle.
– Mut mitä sä TEET puukolla? tyttö yhä utelee. Mietin, mitä muuta puukolla voisi tehdä kuin vuolla tikkuja. Continue reading
Pirkko Laine kirjoittaa Suuntana100 Vierasblogiin
Vaaka näytti samoja lukemia kuin vuosi sitten, mutta vaatteet kiristivät vyötäröstä. Farkut mahtuivat hyvin jalkaan, vetoketju ja nappi menivät hyvin kiinni, kun veti vatsaa vähän sisään päin. Uloshengitys – ja keskelle kehoa ilmestyi jenkkakahvat! Niihin voisi hyvin ripustaa pyykkipojilla sukkia kuivumaan. Kahvat olivat olleet siinä jo hyvän aikaa, mutta en ollut huomaavinaan niitä. Nyt päätin huomata ja tehdä niille jotain. Aluksi otin ne peukalon ja etusormen väliin ja arvioin laardin määrää. Sitä oli liikaa. Inhorealismi sai minussa vallan ja puristelin laardia tovin. Sitten palasin arkeen ja soitin kuntosalin Ollille. Lähdin salille ja latasin kuntosalikorttiin neljä kuukautta treeniaikaa ja aloitin samana päivänä.
Vuosi sitten olin viimeksi salilla. Silloin ajattelin, että voin hyvin treenata kotonakin eikä se maksa mitään. Mutta eihän siitä mitään tullut, aina oli muka jotain muuta tekemistä. Siivousta, pyykinpesua, kaupassakäyntiä tai muita kotitöitä. Muutaman kerran kun yritin tehdä punnerruksia tai mahoja, niin kissa tuli viereen naureskelemaan tai kiipesi verhoihin. Kahvakuula pölyttyi nurkassa, vaikka joskus innostuin sitäkin heiluttamaan. Treenivaatteet kotona päälle? Se tuntui hölmöltä. Jos vaatteita piti vaihtaa, niin mieluummin lenkkivaatteet ja ulos lenkille. Sitä kyllä tuli tehtyä.
Säästöä väärässä paikassa?
Olinko säästänyt väärässä paikassa, kun en ollut vuoteen käynyt kuntosalilla? Yli 20 vuotta olen käynyt säännöllisesti salilla. Joka vuosi olen kuitenkin pitänyt taukoa muutaman kuukauden, yleensä kesällä. Kesäisin on niin paljon muutakin tekemistä, joka vastaa kevyttä salitreeniä. Nyt oli ollut vuosi taukoa ja sen kyllä huomasi. Tosin viime syksyinen selkävenähdys vielä pahensi monta viikkoa liikkumattomuutta entisestään. Kyllä, oli tullut säästettyä väärässä paikassa. Osittain selkäjumi johtui oman diagnoosini mukaan lihaskunnon heikkenemisestä ja liiasta istumisesta. Sain kuitenkin selkäjumin pois jumppaamalla ja treenaamalla kotona, mikä ei kuitekaan vastannut saliolosuhteita.
YLE:n nettisivujen artikkelissa todetaan mm. näin
Pirkko Laine
Vuosi vetelee viimeisiään, joulusta on muisto vain ja uusi kesä häämöttää jossain kaukaisuudessa. Päivä on lyhimmillään vaikka jo kukonaskelen pitempi kuin viikko sitten. Olen lenkillä ja taivallan tutulla metsätiellä ajatellen mennyttä vuotta. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä. Ulkona on mukava pakkasilma, taivas siintelee kuulaan siniharmaana, puissa on kevyttä huurretta. Maassa ei ole lunta, mutta huurussa on sekin. Maa on kovaa tallata. Kummallakin puolella tietä on metsää, kuusia, mäntyjä ja lehtipuita. Isoina mättäinä mustikanvarpuja, kanervaa ja sammalta pehmeän vihreinä mattoina.Täällä harjun pohjoispuolella on hiljaista, silmä ja sielu lepää. Vain hiljainen humina ympärillä.
Mitä tuli tehtyä?
Siis mitä tuli tehtyä tänä armon vuonna 2015? No ei mitään mullistavaa, vuosi kului tavalliseen tahtiin; kotoilua, remontointia, lenkkeilyä, mökkeilyä, marjastusta, vähän matkustelua, lastenlasten hoitoa, kudontaa, lukemista, seurustelua jne. Eli ei mitään mielenkiintoista, tarkemmin sanottuna aika tylsää arkielämää. Päivä seurasi toistaan samoja rutiineja noudattaen – noin päällisin puolin katsoen. Ajatus katkeaa metsän siimeksessä, kun eteeni tulee pari jäätynyttä vesilammikkoa. Kuten pienet lapset, astun minäkin himmeänvalkoisen jään päälle ja kuulen kuinka jää risahtaa rikki. Lammikon pohjalla on vielä vähän vettä. Huomaan lammikon reunassa litistyneen ja kelmeän värisen kastemadon, joka oli ehkä elossa pari viikkoa sitten.
Jääpeitteiset lammikot on ohitettu ja jatkan matkaa ja menneen vuoden miettimistä. Jos otetaan vaikka yksi päivä tarkastelun alle ja verrataan sitä toiseen, niin eiväthän ne olekaan samanlaisia. Moni pikku juttu, puhelinsoitto, liikkeelle lähtö tai odottamaton tapahtuma rikkoo rutiinit ja päivästä tuleekin toisenlainen kuin on kuvitellut. Etenkin jos ei ole työelämässä, niin pienetkin asiat saavat ison merkityksen ja tapahtuma saattaa johtaa toiseen, jolloin pakka onkin sekaisin. Seuraavana päivänä kaikki on kuitenkin taas järjestyksessä. Kaiken kaikkiaan vuosi oli tapahtumarikas iloineen ja murheineen omasta näkövinkkelistä katsottuna.
Mitä jäi tekemättä?
Oli kesä 1938. Laaksosen lapset Kaarina 11 v, Irene 10 v, Marjatta 7 v, Tapani 3 v ja Väinö 1 v leikkivät kotitanhuvilla. Aamupäivän askareet oli tehty, ja nyt oli vapaata iltaan asti, jolloin myös oli kunkin ikään soveltuvia tehtäviä. Laaksosilla oli pieni maatila, joka vaati jokaisen kynnelle kykenevän työpanoksen. Tuon ajan tapana oli, että lähes joka maalaistalossa oli pari piikaa ja renkiä, koska maatalouskoneita ei ollut läheskään siinä mittakaavassa kuin nykyään.
Siispä lapset leikkivät sinä aurinkoisena heinäkuun päivänä omia leikkejään ja nauttivat vapaa-ajastaan. Vanhimmat lapset Kaarina ja Irene olivat vähän harmissaan, kun joutuivat toisella silmällä vahtimaan pienempiä, jotka jo kinastelivat jostakin. Kesken kukkaseppeleen sitomisien äiti huusi lapset sisälle ja syömään. Kesken ruokailun hän sanoi, että Irene ja Marjatta saavat lähteä naapuripitäjään mummolaan muutamaksi päiväksi. Kahdelta menee linja-auto, joten siihen tytöt ehtivät vallan mainiosti. Irene ja Marjatta ilostuivat, sillä mummolassa oli aina kivaa. Siellä sai tehdä erilaisia asioita kuin kotona, ruoka oli erilaista, eikä kurikaan ollut niin kova. Muut lapset olivat vähän nyreissään, mutta äiti sanoi, että seuraavalla kerralla on toisten vuoro. Äidin sanaan oli tyytyminen. Continue reading
”Turhaan ei sanota, että suolisto on toiset aivot. Tutkijat ovat sanoneet, että 90 prosenttia aivojen välittäjäaineista olisi suoliston alueella. Suolistossa on tietysti oma hermostoverkkonsa, mutta myös bakteerit tuottavat tiettyjä aivojen välittäjäaineita ja niiden esiasteita. Tämä on yllättävä juttu, joka antaa ihan uuden perspektiivin siihen, millä tavalla meidän pitäisi pitää huolta tästä bakteeristosta.” sanoi Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen Akuutti-ohjelmassa v 2014
Linkki: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/19/suoliston-bakteerit-ja-mielen-terveys
Kuinka usein ajattelemme suolistomme hyvinvointia, sen toimintaa tai ylipäätään koko ruuansulatuselimistöä? Eipä sitä tule ajateltua, ennen kuin ruuansulatuselimistö alkaa tavalla tai toisella oireilla tai reistailla. Jollakin vatsa toimii liian vilkkaasti, jollakin laiskasti, jollakin on närästystä, turvotusta, ilmavaivoja jne. Ehkä näitä pidetään normaaleina ilmiöinä, jotka ilmaantuvat kun tulee syötyä tai juotua liikaa, ruoka-aineallergioiden takia, liian mausteisen ruuan tai pikaruuan takia, ehkä stressi vaivaa tai on muuten epäsäännöllinen ateriarytmi. Päivän tai parin päästä oireen häviävät ja elämä jatkuu. Continue reading
Monasti kuulee sanottavan etteivät ne eläkeläiset enään nuorten asioista välitä. Tämä ei pidä paikkaansa. Toki monelle eläkeläiselle tärkeitä asioita ovat oma terveys ja toimeentulo, varsinkin jos eläketulo on pieni niin toimeentulo-ongelmia kasaantuu.
Itse elän hyvin vahvasti nuorten arkielämää kuuden lapsenlapseni kautta. Suurin osa heistä vielä opiskelee eikä se opiskelijan arki aina helppoa ole.
Koen suurena rikkautena sen, että mummo ja vaari ovat heille tärkeitä ihmisiä.
Viikottain heistä aina joku vuorollaan kyläilee luonamme, ja keskustelun aiheita riittää.
Miten riittävät opintotuet ja löytyykö valmistuessa oman alan töitä? Continue reading
On se ihmeellistä. Kun valon määrä lisääntyy, niin vastaavasti ihmisten energiakin lisääntyy – ainakin itselläni. Tosin luin lehdestä, että joillakin valon määrän lisääntyminen aiheuttaa masennusta, mikä ei tunnu lainkaan mukavalta. Onneksi siihenkin vaivaan on parannuskeinot olemassa ja olemmehan me ihmiset muutenkin erilaisia.
Iltaisin pimeänä vuodenaikana on mukava sammuttaa yleisvalot ja sytyttää kynttilät palamaan. Sohvan nurkassa on sitten mukava istuskella hämäränhyssyä, katsella televisiota ja kutoa sukkaa. Tai vaikka lukea hyvää kirjaa ja juoda teetä, tai nauttia lasillinen punaviiniä. Aamuisin pehmeästä sängystä nouseminen kestää kauemmin ja muutkin aamutoimet saattavat venähtää. Aamupalaa syödessä voi kiireettömästi miettiä päivän ohjelmaa, samalla kun katselee pimeyttä ulkona. Toki tällainen verkkainen päivärytmi on mahdollista niillä ihmisillä, jotka eivät syystä tai toisesta ole työelämässä. Ja niin ”kaamospäivät” kuluvat, kunnes eräänä aamuna ei olekaan pimeätä! Continue reading
Tärkeintä on puutarhanhoito. Näin toteavat viisaat Kiinalaiset, siitä maasta löytyy myös maailman vanhimmmat asukkaat. Eli olisiko puutarhanhoidolla terveydellisiä vaikutuksia tavoitellessamme 100 elinvuotta.
On toki selvää että siihen vaikuttavat monet muutkin tekijät.
Itse pidän puutarhanhoidosta joka on tuonut elämään iloa ja murhetta.
Tänä kesänä luoja on kyllä pitänyt huolen tuosta kastelusta vähän liiankin kanssa. Kukkapenkit huutavat apuun aurinkoa. No se hyvä asia siitäkin löytyy,että vesilasku omakotitalossa ei kasva.
Puutarhan hoidossa ei kyllä kannata miettiä taloudellisia tunnuslukuja. Oma kasvihuoneeni on siitä hyvä esimerkki. Keväällä sinne raahaan mullat ja taimet ja syksyllä sitä odottelee satoa. Kun ensimmäiset tomaatit ja kurkut alkavat valmistua kannattaa kaupassa ohittaa vilkkaasti myytävien tomattien ja kurkkujen rivistö. Tomaattikilon hinnalla kun sai keväällä yhden tomaatintaimen, niin kannattavuus menee pakkasen puolelle. Puutarhanhoitoa rakastava ei sitä ajattele vaan iloitsee siitä, että on ihanaa,kun saa omasta kasvihuoneesta ihan ILMAISIA kurkkuja ja tomaatteja. Useimmiten harrastuksista joutuu maksamaan, mutta on tärkeää, että ne tuovat iloa elämään.
Elämän rikkaus on siinä että vaikka kaikki ei mene kuin Strömsössä niin silti osaa nauttia elämästä. Asioita murehtimalla emme kyllä saavuta sataa elinvuotta-
Hilkka Häkkilä.
Olipa mukava testata, vieläkö luistelu sujuu. Kyllä sanonta “Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” pitää paikkansa. Hyvin sujui. Ilma oli mitä parhain ja järvellä oli poikkeuksellisesti luisteltavaa jäätä silmänkantamattomiin.
Olimme jokunen vuosi sitten työporukan kanssa luistelemassa Helsingin rautatientorin luistinradalla. Huomasin, että me viisikymmentäluvulla syntyneet osasimme luistella paljon paremmin kuin nuoremmat. Vietimme lapsuudessamme aikaa tunti- ja päivätolkulla luistinradoilla. Eipä silloin ollut parempaakaan tekemistä. Leikittiin mustaa miestä. Rusettiluisteluista jäi mukavat muistot.
Suosittelen, että etsit vanhat luistimesi kaapin kätköistä tai hankit ihka uudet. Luistimet eivät nykyään ole kovin kalliita. Kirpputoreiltakin niitä löytää.
Ota kaveriksi ystäväsi, puolisosi tai lapsenlapsia. Kannattaa pitää opituista taidoista kiinni!