hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Archives

Tarinat

Vuonna 1937 syntynyt veljeni Aarre Häkkilä ei aikanaan saanut mahdollisuutta käydä oppikoulua eikä päässyt mukaan ”oppikouluporukoihin”. Eikä hän osannut laulaakaan. Niinpä hän päätti opetella itselleen tuohon aikaan vielä harvinaisen valokuvaamisen taidon ja hankki kameran heti ensimmäisestä tilistään. Agfa paljekameralla alkoi nyt lähes 70 vuotta kestänyt intohimo kuvaamiseen ja uuden oppimiseen.

50-luvun AGFA paljekamera oli Aarre Häkkilän ensimmäinen kamera

50-luvun AGFA paljekamera oli Aarre Häkkilän ensimmäinen kamera

50-luvun AGFA paljekamera oli Aarre Häkkilän ensimmäinen kamera

Alkuvaiheen käsisäätöiset kamerat vaativat opiskelua. Perusten ymmärtäminen on luonut hyvän pohjan kuvaamiselle myös nykykameroilla, joissa automatiikka on viety erittäin pitkälle.

Filmit ja kuvien kehittäminen olivat kalliita. Alkuvuosilta on tallessa tärkeitä kuvia tulevasta vaimosta, siskosta ja moottoripyörästä. Kameroiden kehityttyä kuvien määrä lisääntyy. Omasta perheestä, suvusta ja matkoista on tallessa jo enemmänkin kuvia.

Uusista asioista syttyvä ja kiinnostunut Aarre hankki jo 60-luvulla kaitafilmikameran, jolla sai talteen elävää värikuvaa ilman ääntä. Sitten tuli Kodakin kamera ja markkinoille aiempaa edullisempi 8mm kaitafilmi, joiden filmit ovat Aarren mielestä säilyttäneet parhaiten värit. Näitä filmejä on ahkerasti katsottu sukutapaamisissa projektorilla valkokankaalle heijastettuina. Nyt kuvat ja filmit on digitoitu katsottaviksi tietokoneilla, tableteilla ja isoilla tv-kuvaruuduilla.

Kuvassa Aarre Häkkilä editoimassa digitoimaansa videofilmiä kotistudiossaan.

Kuvamateriaalin digitointi onkin ollut Aarre yksi viimevuosien pääharrastus, joka on vienyt tuntitolkulla aikaa asioiden selvittämiseen, ohjelmien opiskeluun ja varsinaiseen käsityötä vaatineeseen aineiston työstämiseen.

Uusia laitteitakin hän on hankkinut kotistudioonsa.

No välillä mies on kyllä käynyt liikkumassa ulkoilmassa ja kuntoilemassa, osallistunut Hyvinkään Eläkkeensaajien toimintaan, puuhastellut siirtolamökillään ja pihahommissa tai lähtenyt kavereiden kanssa kalastamaan. Continue reading

Julkaisemme suuntana100.fi -sivuillamme Onnistumistarinoita innostukseksi muille.

Jaamme Suuntana100 Onnistumistarinoita myös luennoimalla. Ota yhteyttä ja tilaa luento yhdistyksesi tai sidosryhmäsi tilaisuuteen.

Klikkaa kuvaa ja siirry lukemaan tai selaa valikossa, josta löytyvät kaikki tarinat !

pasi-louhimies_web_201801

Pasi Louhimies

Nils Snygg

Nils Snygg

Kirjailija Markku P. Salo

Kirjailija Markku P. Salo

marketta-makinen_web_by-terttu-hakkila_7030

Marketta Mäkinen

Supernaiset -kiertueen kuva

Pirkko Mannola

Merja-Riitta Ryynänen

Merja-Riitta Ryynänen

 

 

 

Continue reading

Pärnus julgustati mind oma S100 EDULUGU raames kirjutama mehest, kes on Eesti ajaloo eri aegadel kogenud õudusi, kuid nüüd veedab rahulikult oma vaba vanaduspõlve. See mees oli arglikult lubanud rääkida oma elu läbielamistest Eesti eri ajajärkudel. Läksime sõbraga temaga kohtuma veidi pinges, sest polnud kindlad, kas saame piisavalt eesti ja vene keelt kõneleva mehe jutust aru. Meie vestlus läks siiski hoogsalt ja sujuvalt ja üllatades tõdesin, et mehe jutt oli täiseti arusaadav.

Öeldakse, et Eesti on salatud saatustega maa. Mõnede inimeste läbielatu on nii raske, et sellest ei soovita isegi rääkida. Vanemad inimesed ei suuda ka tänapäeval loota inimestesse.

Leho Raid

Leho Raid

Laua ääres istub pikk tumedapäine ja heas vormis mees, kes nädala pärast saab 80-aastaseks. Ta vaatab mulle sõbralikult otsa ja on otsustanud jagada oma eluloo esimest korda võõrastele. Seda vestlust juhtiv mees suunab teema Siberi kogemustele ja nii see jutt hakkab veerema.

Pärnus, 1938.a. aedniku pere sündinud poisslaps Leho Raid Küüdotatud koos isa ja oma raseda emaga Siberi. Isa ja mehed pandi ûhte rongi ja naised lastega teise rongi. ”Meie söit kestis kuni Novosibirskini. Reis toimus looma vagernites, mill aknad olid trellitatud ja 60-70 inimest vagunis. Rong jöudis Siberi joe Obi juurde”.

Seal lahti meid laeva pede ja söitsime alla umbes 200-250 km. Jöudsime Siberi kûlla Krivoseino – see oli jaotuspunkt. Muist siidi kolhoesidesse, meid hinleshoosi – kuhu oli veel söita 35-40 km. s.o Kipneiska sadam, kus hoiti vaigu vaate. Sealt edam 17-18 km kus hokkes männimets (Taiga). Siin oli Bares, kus olid elamiseks barakeid (s.o pikk hoone kus keskel on korridor ja kahel pool toad). Tööks naistel oli vaigu korjamine. Täiskasvanud sunniti rasketele metsatöödele. Asukoht Tomski oblost, Krivoseinsni rajoon, Nikolski asula, Himleshoz

Kuupäev 14.6.1941 on mehel selgelt meeles. Samal ajal küüditati Eestist Siberisse veel 10000 inimest. Mehe isa sai 8 a p§§ 58-14 ehedi vangilaagriss. Continue reading

Viron Pärnussa Suuntana100 Onnistumistarinansa jakaneet kannustivat minua kirjoittamaan tuntemansa Viron historian kauhuja kokeneen nyt leppoisampia vapaita vuosia viettävän miehen tarinan. Mies oli kannustettuna varovasti ilmaissut mahdollisesti voivansa kertoa elämänsä vaiheista Viron historian eri vaiheissa. Menimme ystäväni kanssa tapaamiseen jännittyneinä, sillä ei ollut varmaa pystyisimmekö ymmärtämään viroa ja venäjää puhuvaa miestä. Keskustelu lähti kuitenkin hyvin käyntiin, asiaa alkoi tulla ja ihmeekseni avustettuna sain selvää kertojan elämän vaiheista.

Viron sanotaan olevan vaiettujen kohtaloiden maa. Monien ihmisten kokemukset ovat niin vaikeita, ettei niistä ole haluttu puhua. Vanhempien ihmisten on vielä tänäkin päivänä vaikea luottaa ihmisiin. Tämän kertomuksen saamme julkaista Leho Raidin luvalla hänen nimellään.  (Kertomus on käännetty viron kielelle) Continue reading

Kuvassa Tarja Niskanen, Terttu Häkkilä ja Jouko Niskanen Kuva Kari Raita

Kuvassa Tarja Niskanen, Terttu Häkkilä ja Jouko Niskanen
Kuva Kari Raita

Lauantaina 28.7.2018 julkistin Pärnussa Tarja ja Jouko Niskasen kesäjuhlassa Niskasen yrittäjäperheen ja Linnasen turkissuvun kolmatta polvea edustavan, menestyneen suunnittelijan ja naisyrittäjän Tarja Niskasen Muotitalon tarinan. Julkistus oli ajoitettu juhlistamaan Tarja ja Jouko Niskasen 50-vuotis hääpäivää!

Muotitalon tarina on koottu nettisivustoksi tarjaniskanen.com. Projektissa päädyttiin nettisivuston rakentamiseen aineiston suuren määrän vuoksi. Sivustolla on Niskasten arkistojen kätköistä digitoituna satoja valokuvia, lehtiartikkeleita ja dokumentteja täydennettyinä Tarja Niskasen kommenteilla ja äänitteillä. Sivustolla on runsaasti Terttu Häkkilän tuottamaa aineistoa upeista keskusteluista Tarja ja Jouko Niskasen, heidän lähipiiriin ja kumppaneihinsa kuuluneiden henkilöiden kanssa. Tarinan kruunaa isoäiti Tarja Niskasen ja hänen tyttärentyttärensä Jenny Alhon videolle talletettu keskustelu.

Tarinat ovat merkityksellisiä niille, joista ne kirjoitetaan sekä heidän läheisilleen, jälkipolville, ystävilleen ja verkostoille. Tarja Niskasen tarina on tärkeä myös Suomelle, suomalaisille yrittäjille, turkisteollisuudelle ja erityisesti nykyisille ja tuleville vaatealan toimijoille. Continue reading

Suuntana100 ry:n toimintamuodoksi on otettu kannustaminen erilaisten elämäntarinoiden kirjoittamiseen. Tarjoamme myös tukea ja mahdollisuuden tarinoiden julkaisemiseen.

Tarinoiden kokoaminen on tärkeää, kun vanhoja tarinoita muistava väki ikääntyy ja vähenee. Vielä tarjoutuu ainutlaatuisia mahdollisuuksia kuunnella suvun, kylän, yhteisön vanhimpia ja tallettaa heidän kertomuksiaan kirjoituksina tai uutta teknologiaa käyttäen esim. videoina. Myös vanhat valokuvat ansaitsevat tulla dokumentoiduiksi ja digitoiduiksi käytettäväksi ja jaettavaksi nykyteknologioilla. Omiin tarinoihin voi löytyä kiinnostavaa täydennystä netistä, kirjallisuudesta, historiikeista tai vaikkapa Kansallisarkiston laajoista arkistoista. Kursseja ja opastusta tarinan kirjoittamiseen on hyvin tarjolla esim. kansalaisopistoissa, erilaisilla kursseilla ja kirjallisuudessa.

Myös oman henkilötarinan läpikäyminen ja kirjoittaminen on hyödyllistä, jopa tarpeellista itselle. Tarinat tärkeitä myös lähipiirille ja jälkipolville kannammehan kaikki mukana myös edellisten sukupolvien asioita usein tiedostamattamme.

Siirtyminen vapaisiin vuosiin eläkkeelle on monille sopiva murroskohta eletyn elämän ja kokemusten läpikäyntiin. Näin voi vapautua ikävistäkin asioista, oppia ymmärtämään itseään ja pystyä iloitsemaan vahvuuksistaan ja onnistumisistaan. Tällä voi olla ratkaiseva merkitys kolmannen elämänvaiheen laatuun. Continue reading

Kotikylässäni käynnistyi keväällä Maa- ja kotitalousnaisten hanke kylän talojen tarinoiden keräämiseksi ja julkaisemiseksi netissä. Kirjoittamisesta ja valokuvauksesta innostuneena lupasin käydä lähitaloissa ja koota niistä saatavilla olevia tietoja. Samalla valokuvasin talot ja pihapiirit sekä digitoin taloista löytyvät vanhat valokuvat. Ilokseni sain kirjoitettua 14 tarinaa. Kylän 70 vakinaisesti asutusta talosta saimme kaikkiaan kokoon nelisenkymmentä tarinaa.

26_makinen_vanha-pietila_dsc_0124-4

Vanhoja pihapiirejä Retulassa kuvasi Terttu Häkkilä

Hankkeeseen osallistuminen osoittautuikin monin tavoin antoisaksi. Uutena retulalaisena sain alibin tutustua lähitalojen ihmisiin ja kuulla monia mielenkiintoisia tarinoita nykyisestä elinpiiristäni. Arkistoja kaivelemalla ja ihmisiä jututtamalla taloista löytyi myös niiden asukkaille kiinnostavaa uutta tietoa. Uskon, että nyt tallentuneet tarinat jäävät talojen arkistoihin ja edistävät myös jälkipolvien ymmärrystä oman sukunsa tai asuinympäristönsä taustoista.

Väen ikääntyessä ja vähetessä alkaa aika tarinoiden kuulemiseen käydä vähiin. Retulan kylässäkin elää vielä muutamia kymmeniä 1930- ja 1940-luvulla syntyneitä ihmisiä, jotka muistavat tarkasti asioita oman perheensä ja kylän vaiheista. Historiantutkimusta on kylän kartanoista kyllä saatavilla, mutta tavallisten talojen ja torppien tarinoita ei ollut aiemmin juurikaan selvitetty saatikka julkaistu. Continue reading

Naapurissani on vanha asumaton talo, jonka tarina alkaa jo 1800 luvulta. Ylikartanon torppana toiminut talo on rakennettu jo 1800-luvun puolella. Talossa oli silloin kaksi lasta, joista toinen oli kuollut jo nuorena. Hengissä selvinnyt tyttö Laina (s. 1920) jäi taloon asumaan puolisonsa toivon (s. 1915) kanssa heidän avioiduttuaan 1941. Nuori isäntä ja hänen neljä veljeään selvisivät sodasta, jossa Toivo palveli isänmaata läpi koko sodan. Tähän perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta , jois kolme kuoli jo lapsena. Ison perheen elämä pienessä 1870-1880 rakennetussa kahden huoneen hirsirakenteisessa Yli-Kartanon torpassa kuulostaa tänä päivänä uskomattomalta.

26_joromaki-ja-makinen_ojatie-13_pietila-21Toivo-isä oli käsistään taitava kirvesmies, joka hankki perheen elantoa mitä erilaisimmissa töissä: rakensi taloja, talousrakennuksia, toimi teurastajana, korjasi polkupyörät, leikkasi kyläläisten tukat, teki metsätöitä. Retulan kartanot olivat tärkeitä työllistäjiä. Erilaiset puhdetyöt sujuivat häneltä ja niistä hän nauttikin kovasti. Poika muistelee isän tehneen pesukoneen moottorista pärehöylän, katajista pinnatuoleja. Toivon käsistä syntyi myös talojen pienoismalleja. Nukkekoteja kalusteineen hän teki lapsenlapsille vielä kahdeksankymppisenä. Niissä kaikki pienetkin yksityiskohdat oli toteutettu tarkasti ja taidolla.

Laina-äiti hoiti kodin, lapset, lehmät, kasvimaat. Hän kävi lasten kanssa torilla myymässä marjoja ja mäkimansikoita, joita Retulassa kasvoi paljon. Pyykki pestiin Myllyojassa, joka oli kaivettu leveämmäksi lapiohommina ja padottu niin, että talon kohdalla vettä oli jopa metrin verran. Pyykit keitettiin muurinpohjapadassa joen rannassa. Talon kaivo oli nk. kivikaivo puuarkku päällä ojan rannassa. Lapset auttoivat veden kantamisessa. Continue reading

Luin tänään paikallislehdestä Hilkka Paavolan (s. 1917) muistokirjoituksen. Hilkka kuoli kuukausi ennen 99-vuotissyntymäpäiväänsä. Viime vuodet hän asui kesät kodissaan Lammilla puutarhan kukkia vaalien. Talvet hän vietti Helsingin kodissaan, jossa hän asui aivan viimeisiin viikkoihin asti. Lammilaiset muistavat hänet energisenä ja huumorintajuisena ihmisenä, joka säilytti muistinsa loppuun asti.

Joutsenia

Kuva Terttu Häkkilä

Heillä oli lähes 20 koiraa ja luonnon ystävä tunnettiin myös joutsenten hoitajana. Hän harrasti valokuvausta ja puutarhanhoitoa. Hän oli suuri musiikin ystävä. Energiaa riitti myös yhdistystoimintaan.

Muistokirjoituksen oli laatinut Hilkan ystävä Pirkko-Liisa Kastari. Kirjoitus julkaistiin Hämeen Sanomissa 31.3.2016.

Jaan tämän kirjoituksen Suuntana100 -yhteisölle rohkaisuna onnistuneeseen ja pitkään elämään. Continue reading

Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna