hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin
Archives
Kuva Terttu Häkkilä

Teuvo Ylitalo viihdyttämässä vieraita kesäjuhlissa.

Teuvo Ylitalo on maatilan seitsemänvuotias esikoispoika kun sairastuu sokeritautiin. Hoito löytyy ja lapsuus jatkuu. Diabeteksen hoito on siihen aikaan vielä sen verran kehittymätöntä, että sairaus johtaa 21-vuotiaan nuoren miehen täydelliseen sokeutumiseen. ”Rullaverho vedettiin alas kesken työpäivää. Näkövamma tuli sokkina.”

Tänään kahvittelemme Teuvon kotona Hämeenlinnassa. Ympärillä touhuavat vaimo ja yksi Teuvon viidestä tyttärestä. He ovat korvaamaton apu Teuvolle, jolta kaikki arjen työt eivät suju. Esimerkiksi ”ruokaa laittaessa menee liikaa hellalle”. Jaloissa pyörii Teuvon opaskoira. Pöydällä on vielä kukkia Teuvon 7.9. vietetyistä 70-vuotisjuhlista.

Viisikymmentä vuotta on soviteltu elämää diabeteksen ja näkövamman kanssa. Näkövammaisten kuntoutuksessa Ilonpisarassa löytyi nuorelle miehelle mieluinen vaimo, joka on kulkenut rinnalla jo vuodesta 1973. Pariskunta on luovinut suurperheen, isän sairauksien ja taloudellisten haasteiden kanssa yhdessä kohti eläkepäiviä.

Teuvo löysi itselleen sopivan ja mieluisan työn posetiivarina. Ammattimainen musisointi alkoi vuonna 1985. Ensimmäinen posetiivi saatiin lainaksi. Sitten pantiin perheen talous lujille ja hankittiin Saksasta uusi 40.000 markkaa maksanut soittopeli. Tämän jälkeen posetiiveja on ollut toistakymmentä, joista suurin Öölannin huvipuistoon jo myyty 2000 kiloa painava katu-urku. Teuvolla on posetiivarina meriittejä, joista yksi upeimmista on Helsingin kisoista vuonna 2008 tullut posetiivin soiton euroopan mestaruus. Keikkoja on ollut eri puolilla maailmaa esim. Liettuassa ja Latviassa. Tarinoita soittomatkoilta riittää, mutta päällimäiseksi nousee esiintyminen Junnu Vainion muistokonsertissa meripäivillä. Yleisöä on 3000, kun Teuvo avaa konsertin katu-uruillaan Albatross-kappaleella. Lavalle nousevat myös ikisuosikit Danny ja Katri-Helena. Tunnelmasta saa vieläkin kiinni, kun Teuvo eläytyy upeaan elämykseensä.

Teuvo käy edelleen keikoilla yksityis- ja yritystilaisuuksissa. Kappalevalikoima on kattava ja laaja mitä erilaisimpiin toiveisiin. Katusoittajana häntä nähdään kesällä vaikkapa Hämeenlinnan Reskalla tai näin syksyisin Silakkamarkkinoilla. Kannustimena toimii miehen halu tuottaa ihmisille iloa ja hauskuutta. ”Palkkaa kertyy joskus enemmän, joskus vähemmän, koskaan ei liikaa. Kaikki on jaksettu kotiin kantaa.” Eli voimme pudottaa roposemme tälle mainiolle soittajalle, kun kohdalle satumme.

Näkövammaisten keskusliitto palkitsi Teuvon vuonna 2012 vuoden yrittäjänä kriteereinään ennakkoluuloton yrittäminen ja usko omaan tekemiseen. Teuvolla on vaimonsa kanssa myös yhteinen taksiyritys. Vaimo toimii kuljettajana. ”Rahaa on tarvittu. Iso perhe ja kallis ukko. Teuvolle on soittopelit, asuntoautot ja kulkupelit hankittu. Hyvä on kallista. Kaks hulluutta yhdessä.” Näin kokoaa vaimo Riitta, kun puhe siirtyy raha-asioihin. ”Säästeliäästi on totuttu elämään.” Teuvo saa nyt pientä työeläketta ja vaikeavammaisen tukea.

Tytär toimii Teuvon avustajana. ”Kaiken avun olen saanut”. Kritiikkiäkin tulee. Kuntoutukset vähenivät, kun 65 vuoden ikä tuli täyteen. Arvostelua ei oikein siedetä. Pärstäkerroin vaikuttaa. Joskus tulee vammaispalvelulain vastaisia päätöksiä, joista olisi tarpeen valittaa. Teuvo sanoo valittaneensa ja voittaneensakin. Sairas ei aina jaksa moniportaisia pitkiä valitusprosesseja – lautakunnat, hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus. Vammaisneuvostojen merkitystä Teuvo epäilee. ”Niillä ei ole päätäntävaltaa.” Lautakuntiin valitaa virkamiespäätöksille myönteisiä ihmisiä. Teuvo on aktiivisesti osallistunut Kanta-Hämeen näkövammaisten hallitustyöskentelyyn ja toimintaan.

Teuvo on tottunut liikkumaan lapsesta asti. Koulumatkat tehtiin pyörällä. Pyöräily onnistui sokeanakin, kun kulkupeli vaihtui tandempyöräksi ja hommaan löytyi sopiva kaveri. Vuosikymmeniä jatkunut tandem-pyöräily huipentui Norjassa 560 kilometrin Trondheim-Oslo-reitin polkemiseen yhteen putkeen. Kotona Teuvolla on juoksumatto ja stepperi ahkerassa käytössä. Tasapaino-ongelmat vähän rajoittavat nyt liikkumista. Tuore Parkinsonin tauti diagnoosi on uusi, mutta tuskin sekään lannistaa tätä sinnikästä miestä.

Apuvälineiden käyttöön näkövammaiset saavat koulutuksen hetimmiten vammauduttuaan. Sokkokirjoitus kymmensorimijärjestelmällä ja puhesyntetisaattori ovat suureksi avuksi. Hämeen Sanomat hän saa maksuvapaasti kuunneltavakseen. Sähköpostit ja tekstiviestit muuntuvat puheeksi syntetisaattorin avulla. Matkapuhelimessa on ohjelma, jossa numerohaku toimii puheena. Uusinta uutta on esimerkiksi Samsungin puhelimiin saatava apuohjelma, joka lukee puhelimeen osoitteita ohikulkiessa. Olemme menossa Teuvon kanssa Tampereen apuvälinemessuille 7.11. katsastamaan alan viimeisintä tarjontaa.

Tässä jälleen esimerkki, miten elämä sujuu niin hyvin kuin suinkin vaikeuksista huolimatta. Posetiivari Teuvo Ylitalo ”ei kadehdi ketään”. Hänestä se olisi hölmöä. Posetiivilla itselle ja toisille iloa soittamalla ja hirteishuumorilla mennään eteenpäin, nyt jo kahdeksannelle kymmenelle! T

Teuvo Ylitalo menehtyi sairauden murtamana marraskuussa 2016. Näkövammaisten keskusliiton muistokirjoitus Teuvosta.


Linkit:

http://www.posetiivariteuvo.net/
Kuuntele Teuvon soittoa YouTubessa

http://terveyshymy.fi/artikkelit/positiivinen-posetiivari
http://www.studio55.fi/tositarina/article/sokeutunut-teuvo-ryhtyi-katusoittajaksi-palkittiin-yrittajyydesta/137908
https://fi.wikipedia.org/wiki/Posetiivi

Helen Kellerin tarina Suuntana100 -onnistumisia


Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna