hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin

blogi

Vanajaveden opistoPostilaatikkoon oli tullut Vanajaveden opiston 115-sivuinen opintoesite. Oletko sinäkin saanut esitteen oman paikkakuntasi koulutustarjonnasta? Suomessa on yhteensä 187 kansalaisopistoa. Luettelon löydät lopun linkistä.

Nyt juuri on hyvä aika miettiä, mitä meistä itse kukin haluaisi ja voisi oppia? Ilmoittautumiset syksyn opintopiireihin ovat tuota pikaa käsillä!

Opistojen vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Continue reading

Kyselin Facebookissa lahtelaisilta suositusta kuntosaliohjaajasta, jonka palvelut sopisivat meille vapaita vuosia viettäville. Sainkin useampia suosituksia Energiavirran Jaana Puolakan palveluiden käyttäjiltä. Sovin tapaamisen Jaanan kanssa luettuani tämän: ”Jaana on aivan mahtava ohjaaja. Olen itse liikkunut aina, mutta vasta nyt Jaanan luona käydessäni olen huomannut kuinka tärkeää on saada hyvää ja ammattimaista ohjausta, jotta meille ikääntyville niin tärkeä lihaskunto pystytään ylläpitämään.”

Jaanan sali Alaniitynkadulla Lahdessa on pieni ja viihtyisä. Salilla harjoitellaan ohjaajan kanssa yksin, pareittain aviopuolison tai ystävän kanssa sekä pienryhmässä sovittuna aikana. Salilla ei ole silloin muita. Harjoittelussa on tärkeää ohjaajan ja ohjattavan välinen luottamus sekä harjoittelun turvallisuus. Jaana korostaa toistojen merkitystä ikäihmisten harjoittelussa. Turha varovaisuus karsitaan. Lihasvoiman hankinnassa painoja pitää uskaltaa käyttää ja liikeratoja voidaan laajentaa.

Jaana Puolakka_3Jaana Puolakka_2Ravinto- ja liikuntavalmennus perustuu Jaanan omaan kokemukseen. Jaanan tarinan alku on tuttu monille. ”Olen ikäni kamppaillut painonhallinnan kanssa. Monen monet jojoilut on elämään mahtunut. Ensin -13kg jo nuorena sitten -26kg sitten -36kg aina samalla lopputuloksella että kilot tulivat takaisin korkojen kera. Verenpaineet olivat korkealla ja polvi vihoitteli normaaleissa arki askareissa. 2008 aloitin suurimman pudotusurakkani -50kg. Pudotus sujuikin tuttuun tapaan hienosti, mutta ei silloinkaan kaikki poissa pysynyt. Ensimmäinen vuosi meni hyvin, mutta sitten pikkuhiljaa lipsuin takaisin huonoille tavoille. Heräsinkin viimein ajattelemaan mitä kaikkea vahinkoa olenkaan saanut aikaiseksi keholleni ja mitä pitää tehdä että kierre pysähtyy?” Continue reading

Kahvitupa Bembölessä

Kahvitupa Bembölessä

Osallistuimme kokeilumielessä Matkapalvelu Liisa Hietalan ryhmämatkalle, jonka kohteena oli Porkkala. Enpä ole aiemmin osallistunut ohjatuille ”turistireissuille” kotimaassa. Matkalle lähdin aamuvarhaisella avoimin mielin seuralaisena Psoriasis -yhdistyksen porukan kanssa Lahden linja-autosemalta.

Bussi kulki tuttua reittiä Lahden tietä Kehä III:lle, josta tehtiin pieni koukkaus Bemböleen. Oli tullut ensimmäisen kahvitauon paikka vanhassa viehättävässä kahvituvassa. Tämän paikan ohi olin ajellut useita kertoja onnellisen tietämättömänä mahdollisuudesta viettää siellä kauniissa pihapiirissä historiallisissa tunnelmissa rauhoittava ja virkistävä kahvihetki. Seuraavan kerran täällä liikkuessa aion itsekin pysähtyä ja nauttia kahvit näin mainiossa paikassa ja ohittaa läheiset standardi-huoltoasemakahvilat. Ilman opastusta olisin edelleen täysin tietämätön paikan ainutlaatuisesta historiasta. Continue reading

Vaalitulos 2015Uuteen eduskuntaan on valittu 15 kansanedustajaa, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta tai enemmän. Pertti Salolainen jatkaa edustajauraansa vanhimapana kansanedustajana 74-vuotiaana, Kauko Juhantalo 72-vuotiaana ja Eero Lehti 70-vuotiaana. Vanhin naisedustaja on 71-vuotias Sirkka-Liisa Anttila. Muut valitut ”eläkeikäiset” ovat Erkki Tuomioja (68), Lauri Ihalainen (67), Ilkka Kanerva (67), Mauri Pekkarinen (67), Seppo Kääriäinen (67), Paavo Väyrynen (68), Timo Kalli (68), Jukka Gustafsson (68), Lea Mäkipää (67), Toimi Kankaanniemi(65), Olavi Ala-Nissilä (65).

Nämä edustajat ovat tehneet jo pitkän päivätyön politiikassa erilaisissa luottamustehtävissä. He nauttivat edelleen suurta luottamusta äänestäjiensä keskuudessa. He itsekin katsovat olevansa täysissä voimissa edustamaan kansaa iästään huolimatta. Continue reading

Kulttuurimatkoilta uusia elämyksiäSain kuulla Liisa Hietalasta hänen yrityksensä järjestämälle yhdistysmatkalle osallistuneelta ystävältäni. Matkalla oltiin Matkapalvelun omalla bussilla. Yhdistykselle räätälöity matkaohjelma oli hyvä. Järjestelyt olivat onnistuneet. Erityisen kiitoksen ansaitsi pirteä ja työhönsä intohimoisesti suhtautunut ja jo iäkkäämpien osallistujien kanssa mainiosti toimeen tullut matkanjohtaja Liisa Hietala.

 Runsas matkatarjonta räätälöitynä yhdistyksille ja vapaita vuosia viettäville
Tutustuin Matkapalvelu Liisa Hietalan matkatarjontaan. Siellä oli vapaita vuosia viettäville suunniteltuja matkavaihtoja teatteriin, kylpylöihin, kulttuurikohteisiin ja erilaisille päiväretkille hyvin valittuihin ja kiinnostaviin kohteisiin Suomessa. Samaan kohteeseen ei välttämättä mennä montaa kertaa, vaikka suosikkiretket vetävät kerrasta toiseen. Matkat täyttyvät nopeasti ja useimmiten matkoja varataan ennakkoon jo edellisellä reissulla. Lähes poikkeuksetta Liisa on itse mukana matkoilla. Ja bussia kuljettaa Liisan avomies. Continue reading

Eilisen Helsingin Sanomissa oli juttu ”Luovu paheesta, säästät satasia”. Jutussa neuvottiin, miten luopua viidestä paheesta ja säästää kassillinen rahaa vuodessa. Säästöt olivat seuraavat

  1. euron suklaapatukka joka arkipäivä, säästöä 260 e/v
  2. lattekahvi joka arkipäivä, säästöä 1170 e/v
  3. seitsemän keskiolutta/viikko, säästöä 546 e/v
  4. 7 12 cl annosta viiniä 8 euron pullosta, säästöä 484 e/v
  5. aski tupakkaa päivässä a’ 6 euroa, säästöä 2184 e/v

Itselläni noista paheista on kulukarsinnan jälkeenkin satunnaiset suklaapatukat ja lattekahvit sekä lasillinen viiniä muutaman kerran viikossa. Kaloreita tulee ja rahaa menee.

Mistä muusta voi säästää?

kuitit_web_3933Miten sitten saa selville, mihin rahat menevät? Tekemällä säännöllisesti kulukirjanpitoa. Kuitit kerätään talteen ja kulut lasketaan ja merkitään taulukkolaskentaohjelmaan. Tein juuri tammikuun kirjanpidon ja huomasin, että rahaa oli kulunut ”liikaa” ravintolaan, kahviloihin ja kirpputoreilla. Näitä kuluja rajoittamalla säästyisi vuositasolla parikin tuhatta euroa, jonka sitten voisi laittaa säästöön tai käyttää johonkin järkevämpään. Tosin omasta mielestäni säästin ostamalla vaatteita kirpputorilta ja erityisesti hankkimalla kevään uudet vaatteet alennusmyynneistä 50-80 % alennuksilla.

Nämä säästötalkoot eivät koske niitä, joiden tulot ovat niin pienet, etteivät ne tällaisiin ylellisyyksiin riitä lainkaan. Tsemppiä taloudenpitoon heillekin.

Säästämisestä ja kulukirjanpidosta kirjoitteli Terttu Häkkilä.

Linkit:

http://www.hs.fi/elama/a1305925213211

Terttu kelkkailemassaTänä talvena on ollut poikkeukselliset potkukelkkakelit. Niinpä kävelylenkkini ovat vaihtuneet kelkkailuun. Hyvältä tuntuvat. Kelkkailu liikuttaa jalkoja, käsiä ja keskivartaloa. Maisemat vaihtuvat vilkkaasti. Lenkeillä kokee oikeaa vauhdin hurmaa etenkin alamäissä. Mummon 6,2 km lenkki taittui 45 minuutissa ja keskivauhti oli 7 km tunnissa. Näin tuli huonompikuntoisellekin tehokasta aerobista harjoitusta. Ihmettelen, että jaksoin potkia tasatahtiin jalkaa vaihtaen, vaikka en pysty lainkaan esim. juoksemaan. Potkuttelu tehostui entisestään, kun otti lapsenlapsen kyytiin. Kyllä on mukavaa. Suosittelen lämpimästi! Continue reading

P(c) KKVRitkäaikainen haaveeni talviuinnista toteutui, kun mutainen pihalampeni puhdistettiin uimakuntoon. Talviuinti alkoi kylmäuintina ja jatkuu nyt lammen jäädyttyä avantouintina. Uintia varten sahattiin jäähän avanto ja siihen kansi estämään sen jäätymisen.

Uimaan kipaisen kylpytakissa uimatossut jalassa ilman saunaa. Virkistävän pulahduksenuskon parantavan vastuskykyäni, poistavan stressiä kehostani, polttavan rasvaa, lisäävän onnellisuushormonien tuotantoa ja lievittävän astmaani. Aamuisen spurtin jälkeen on itsetuntokin vahvistunut.

Talviuinnin tutkittuja hyvinvointivaikutuksia on paljon

  • kylmäkaraisu voimistaa puolustusjärjestelmää ja parantaa siten vastustuskykyä
  • kylmä kiihdyttää verenkiertoa ja pitkällä tähtäimellä verenpaine alenee
  • aineenvaihdunta kiihtyy, kaloreita palaa ja ylimääräista rasvakerrosta poistuu
  • keskittymiskyky paranee
  • väsymyksen tunne vähenee, yöunen laatu paranee
  • endorfiinit rullaavat ja hyvänmielen hormoonit valtaavat kehon
  • luonnon oma kipulääke
  • pelon voittaminen vahvistaa psyykkisiä voimavaroja ja antaa itseluottamusta
  • hiukset ja iho vahvistuvat.

Vaikutukset saat jatkuvalla ja säännöllisellä uimisella.

Kylmäuinti kannattaa aloittaa vähitellen syksyllä. Vedessä oloaikaa pidennetään sietokyvyn ja oman tuntemuksen mukaan kastautumisesta muutamiin minuutteihin. Suomen Ladun sivuilla on paljon tietoa talviunnista ja uintipaikoista. Monissa uimahalleissa ja kylpylöissä on kylmäallas. Liittymällä avantouintiseuraan voit päästä mukaan hyvinvoinnista ja terveydestä innostuneeseen yhteisöön. Järviä ja merenrantoja meillä Suomessa riittää. Avannon voi tehdä omaan mökkirantaan. Sinua lähellä olevia avantouintipaikkoja voit etsiä täältä:

http://www.suomenlatu.fi/suomen_latu/talvilajit/talviuinti/
http://www.avantouinti.fi/ 

Jutun kirjoitti Terttu Häkkilä. Kuvat Kari Raita.
Olemme tuottaneet tästä myös videon, joka löytyy YouTubesta.

Suurlähettilas Bruce OreckSuurlähettiläs Bruce Oreckin puheenvuorosta Lahden DuuniExpo -tapahtumassa poimin muutamia pointteja, joita sovelsin yhdistyksemme Suuntana100 ry:n toimintaan.

Oreck painotti luovuuden olevan ensimmäinen ja tärkein menestystekijä! Toinen tulevaisuuden merkittävin osaamisalue ovat sosiaaliset taidot, kyky tulla ihmisten kanssa toimeen. Liiketoimintaa on tehtävä ihmisiltä ihmisille (H2H) ei enää yrityksiltä yrityksille (B2B) tai yrityksiltä kuluttajille (B2C).

Oreck: Markkinointi on tarinoiden kertomista.

Terttu: Suuntana100 yhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa vapaita vuosia viettävien hyvinvoinnin edistämiseen tavoitteena mahdollisimman pitkä ikä. Peruspilariksi olemme valinneet juuri tarinat. Kerromme kannustavia esimerkkejä onnistujista tarinoilla, joita jaamme sosiaalisen median keinoin. Tarinat myös muuttavat yleisiä käsityksiä eläkeikäisistä ihmisistä myönteisemmiksi. Oreckin puhe antoi varmuutta ja intoa jatkaa valitsemallamme tiellä. Continue reading

Ilmaisia webinaarioita,  luentoja, joita levitetään internetin avulla,  on tänä päivänä tarjolla paljon. Melkein kaikki tilaisuudet nauhoitetaan ja niitä voi seurata reaaliajassa tai nauhoitteina tapahtumien jälkeen. Olen hämmästellen seurannut kansainvälisiä luentoja älypuhelimellani kotisohvallani. Esa Saarisen luentoja Aalto yliopistossa olen kuunnellut lumoutuneena ja kiitollisena. 

Biohakkerit on mielenkiintoinen porukka, jota kannattaa seurata kaikkien, jotka
haluavat vapauttaa todellisen potentiaalinsa ja päivittää työn, mielen, unen, liikunnan ja ravitsemuksen teknologisin ja biologisin apuvälinein”. Biohakkerit ovat julkaisset käsikirjoja sähköisinä e-kirjoina. Biohakkerit.fi -sivuilla voit ilmoittautua webinaarioihin, joita pääset kuuntelemaan, kun Sinulla on internet-yhteydellä varustettu mikrotietokone, tablettitietokone tai älypuhelin ja sähköpostiosoite. Sivuilla voit tilata käsikirjoja, uutiskirjeen itsellesi, lukea blogia ja vilkaista podcasteja. Pidetään itsemme ajantasalla hyvinvointimme ja terveytemme edistämiseen ja ylläpitoon tarjolla olevista teknologisista ja biologisista apuvälineistä. Ne voivat olla avainasemassa Suuntana100 -matkallamme.

Asun maalla kaukana metropoleista, joissa kiinnostavat ja ajankohtaiset luennot ja esitykset pidetään. Rahastakin olen tarkka, joten vältän turhaa matkustamista ja osallistumista maksullisiin tilaisuuksiin. Oppiminen on kuitenkin edelleen tärkeää ja siihen kannattaa ehdottomasti panostaa elinikäisen oppimisen periaatteella. Puoli tuntia uuden oppimista päivässä vaikka heti aamutuimaan virkistää ja antaa uutta ajateltavaaa. Minulla on tullut tavaksi lukea kirjoja, lehtiä, blogeja, Facebookia yms. tiedon lähteitä parikin tuntia päivässä. Vuositasolla tämä tekee jopa seitsemänsataa tuntia. Näin toivon kehittyväni vuosien saatossa hyvinvointiin ja pitkän laadukkaan elämän saloihin perehtyneeksi asiantuntijaksi. Kansainvälisten luentojen seuraaminen auttaa myös kielitaidon ylläpitämisessä, mihin muuten ei enää tarjoudu niin paljon mahdollisuuksia.

Löydät varmasti Sinulle mielekkäisiin aiheisiin liittyviä sekä kotimaisia että kansainvälisiä luentoja. Aloita vaikka alla olevista linkeistä.

Linkit:

http://biohakkerit.fi/tilaisuus/webinaari-ravinnon-biohakkerointi-15-1/
http://biohakkerit.fi
http://www.esasaarinen.com/node/86

Paula Miinalainen_small_DSC_1488 (2)Olen aina ollut kiinnostunut uusista asioista ja olen kiitollinen siitä, että olen saanut koko It-alan urani aikana tehtäväkseni uusinta uutta. Se on ollut kiehtovaa.

Mutta mitä tekisin eläkkeellä? Jämähtääkö sitä jotenkin paikalleen? Kiikkustuoliinko? Kantapubiinko? Pelottavia ajatuksia.

Verkostomarkkinointi tuli minulle kuvaan mukaan sattumalta. Tuttava suositteli uutta tuotetta, josta voisi olla minulle hyötyä. Tartuin tilaisuuteen heti ja ostin aloituspaketin kokeeksi. Hyvinvointini parani kohisten ja nyt kolmen vuoden käytön jälkeen vointini on erinomainen. On varsin luonnollista, että haluan kertoa hyvistä tuotteista edelleen ja näin edesauttaa hyvinvointia. Continue reading

Raha-asioiden hoito on saanut eläkkeelle jäämisen jälkeen uuden merkityksen. Eläkkeellä on tultava toimeen, vai onko? Vaatiiko eläkkeelle jääminen omaisuuden ja varojen suhteen järjestelyjä taloudellisen pärjäämisen turvaamiseksi? Mihin rahani oikein menevät? Pitääkö kulutustottumuksia muuttaa? Mistä apua ja hyviä neuvoja?

Itse jouduin sairauden takia jäämään eläkkeelle yllättäen ilman, että olin asiaan ehtinyt mitenkään valmistautua. Olin pyörittänyt talouttani Valmennusyhtiö Varapuun Tunne taloutesi Tunnetaloutesi -kirjassa kuvattua mallia pelkitetysti lainaten näin: ”Töissä käydään sen takia, että siitä saadaan palkkaa tai tuloja. Koko jutun palkinto oli pääpiirtein siinä, että voin kuluttaa tienaamani rahat. Yksinkertaisin oman budjetin laatiminen tapahtui näin: tili tuli, tili meni.” No onneksi olin sentään maksanut asuntolainoja, joten omasta asunnosta muodostui talouteni perusta. Selvää kuitenkin oli, että talouden tasapaino vaatisi järjestelyjä, jotka olisivat tunnetasolla vaikeita ja vaatisivat sopeutumista. Continue reading

Ihana syyspäivä. Tekisi mieli lähteä keräämään sieniä. Enpä tunne montaakaan sientä. Mökillä ei ole sieniopasta. Mistä apu?

Löytyisikö sopiva e-kirja?
Muistan lukeneeni, että puhelimeen olisi saatavilla sieniopas. Sen voisi ottaa sienimetsään mukaan.

Menen puhelimeni sovelluskauppaan App Storeen  ja haulla ”sienikirja” löytyy Hannu Ylösen Alkajan Sieniretki -niminen e-kirja. Koska en ole aiemmin ladannut tai käyttänyt e-kirjoja, päätän kokeilla, miten tämä toimisi. App Store -tunnuksetkin löytyvät. Lataus ja lunastus! Nyt puhelimessani on iBooks -sovellus ja e-kirjasto. Vau! Sovelluksen kirjasto-lehdeltä löytyy hankkimani sienikirja. Lukaisen sen nopeasti. Sieltäpä niitä löytyy – ohjeita ja kuvia sienistä.

Olen oppinut lataamaan e-kirjoja! Tarjoutuu uusi mahtava ulottuvuus pitkiin syysiltoihin. e-kirjat ovat selvästi halvempia kuin perinteisesti painetut. Sienikirjan e-version hinta oli viitisen euroa ja painoversion hinta nettikaupassa näytti olevan kympin. Kirjat kulkevat kevyesti mukana reissuilla ja ovat luettavissa missä tahansa. Nämä kirjat eivät kerää pölyä kodissani. Tilaakaan uusille kirjoille ei aina meinaa löytyä. Bensaa säästyy, kun muutaman matkan kotoa kirjastoon voi jättää väliin. Continue reading

Työelämässä saimme monenlaista oppia sekä tekemällä asioita että osallistumalla lukuisille kursseille. Saatuja oppeja ja hyviä käytäntöjä voi soveltaa edelleen myös eläkepäivinä. Minulla yksi toimiva periaate saada hommia tehtyä oli – ja on vieläkin – ”päivän tehtävä -periaate”.

Homma toimii yksinkertaisesti näin: tee joka päivä yksi tärkeä, vaivaava, tekemättä jäänyt tms. tehtävä tai työ. Näin saat vuodessa 360 asiaa hoidettua kuntoon. Joulut, juhannukset ja muut juhlapyhät pidetään vapaina. Tämä riittää. Eihän näitä tällaisia hommia tämän enempää taitaisi löytyäkään. Ja jos teitä on huushollissa useampi, niin summa moninkertaistuu. Koti, piha, mökki, asiat tai mikä se kenelläkin on, pysyvät kunnossa. Asiat hoituvat. Mieli on parempi, kun tekemättömät työt tai hoitamattomat asiat eivät vaivaa. Energiaa vapautuu vähemmän pakollisiin ja luovempiin askareisiin ja ajatuksiin. Continue reading

Älypuhelin liikkumisessa_DSC_1283Älypuhelin liikkumisessa_DSC_1280Älypuhelin liikkumisessa_ajastin_DSC_1286Älypuhelin liikkumisessa_ajanottoDSC_1285Älypuhelin liikkumisessa_heiaheia_DSC_1284Älypuhelin on minulla aina mukana. Se on käyttökelpoinen ja monipuolinen apuväline myös lenkkeilyharrastuksessani.

Karttasovelluksella voi suunnitella reittejä. iPhone -puhelimeni karttasovellus tuntee kaikki kotipaikkani metsäautotiet ja useimmat polutkin, joten voin suunnitella uuden reitin myös tuntemattomiin kohteisiin turvallisesti kunhan vain akku on ladattu. Sovelluksesta näkee myös etäisyydet, joten matkan pituus ei pääse yllättämään. Continue reading

IMG_3088 IMG_3084 IMG_3091Puutarhan kukkapenkit kaipaavat parannusta. Uusiakin kukkapenkkejä voisi perustaa. Rahat ovat vähissä. Taimet ovat kaupoissa kalliita. Ulkomaiset kasvit eivät kiinnosta.

Mistä uutta kukkaloistoa pihamaalle?

Pyysin ystäviäni tuomaan syntymäpäivälahjaksi taimia heidän omilta pihoiltaan. En halunnut muita lahjoja. Sainkin kymmeniä taimia, jotka olen nyt istuttanut. Samalla heidänk in kukkapenkit siistiytyivät ja rahoja säästyi. Kukista on iloa vuosikausiksi. Ne muistuttavat minua ystävistäni.

Olen pyytänyt taimia kotiinviemisiksi vieraillessani ystävieni luona. Useimmilla pihoilla on ollut rönsyilleitä kasveja. Niistä olen saanut taimia omaan puutarhaani. Kiitos Liisalle upeista saniaisista, jotka nyt rehottavat tulevalla keitaallani tuolla puron rannassa.

Naapurin kanssa jutellessa vinkkasin tarpeestani saada uusia perennoita pihalleni. Seuraavana päivänä terassille oli ilmestynyt pari kassillista kuunliljan taimia. Niitä kuulemma heidän pihallaan riittää.

Ikkunastani on näkymä autioituneeseen mökkiin, jonka pihalla kasvaa upeita sireenejä ja ruusuja. Pyysin omistajalta luvan hakea sieltäkin taimia. Ne ovat kotoisin täältä ja arvostamiani vanhoja perinteisiä pihaperennoita.

Uusin löytöni ovat kirpputorit. Sieltä löytää näin keväisin myyjien omilta pihoilta tuomia hyviä ja reheviä taimia. Hinta on noin neljännes kaupan taimien hinnoista. Lisäksi rahat menevät useimmiten pienituloisille eläkeläisille, joille lisätulo voi olla elintärkeää.  Rahaa saatetaan tarvita jopa ruoan tai lääkkeiden ostamiseen. Näin hyvä kiertää.

Ja onhan puutarhanhoito terapeuttista puuhaa vapaita vuosia viettäville!

Sunnuntain Hesarin työelämäosiossa oli Reetta Rädyn kolumni kiittämisestä työelämässä. Siellä kehut ovat taitava tapa saada ihmisestä irti enemmän hyvää.

Kiittäminen on tärkeää työelämän ulkopuolellakin. Voimme kiittää monissa tilanteissa. Kiitos on toisen arvostamista. Kiittämällä teemme hyvät asiat näkyviksi. Toiset ovat oppineet tämän hyvän tavan jo lapsena. Otan mallia kuusivuotiaan tyttärentyttäreni tavasta kiittää vaikkapa ruokapöydästä noustuaan, jotain saatuaan, kehuista ja mummon vierailuista. Meillä muillakin on mahdollisuus parantaa ja ryhtyä kiittelemään ahkerammin.

Mistä olet kiittänyt viimeksi? Minulle kiittämisen aihetta on tullut ystävyydestä, lahjoista, kukista ja kauniista sanoista. Yritän muistaa kiittää saamastani avusta ja tuesta. Liitän kiitoksen myös iltarukoukseeni. Kiitoksen aiheita löytyy jokaisesta päivästä.

Kiitoksen ja kehujen vastaanottaminen voi olla vaikeaa. Opettelen ottamaan kiitokset vastaan tyytyväisenä ja hymyssä suin. Kiitossanat ja kehut jäävät kyllä mieleen ja kantavat vaikeinakin aikoina.

Minulla on kehystetty kiitostaulu vuodelta 1986. Siitä muistan, että minua on kiitetty hyvistä ideoista, fiiliksestä, näkemyksestäni. Olen ollut mukava, vauhdikas, fiksu, ammattitaitoinen, räiskyvällä huumorintajulla varustettu, rautainen ja silti lämmin työtoveri. Olipa mukava taas palata näihin kehuihin. Taidanpa vieläkin olla tuollainen. Miksi jättäisin nämä ominaisuuteni käyttämättä. Kiitos työtovereilleni Amer-instituutissa.

Eilen päivitin Facebookiin uuden profiilikuvan ja sain runsaasti kehuja ulkonäöstäni. Yritän uskoa palautteet todeksi. FB on yksi kanava saada myönteistä palautetta tekemisiin tykkäysten ja kommenttien kautta. Ja jos ei kukaan satu nyt kehumaan, niin aina voit itse kehua itseäsi. Näin tein vaikeina aikoina työelämässä. Taputtelin olkapäitäni ja sanoin, että hyvä Terttu.

Muistellaan lämmöllä saamiamme kehuja ja kiitoksia. Uskotaan, että ne ovat totta ja vilpittömästi sydämestä annettuja.

Lisätään kiittämistä! Sillä voi saada ihmeitä aikaan pari- ja ihmissuhteissa. Kiitos lisää onnellisuutta.

Liioittelukin on sallittua. Jos 10 % on totta, voi 90% olla iloista liiottelua. Näin toteaa Senja, joka opettaa ruotsia sivuilla senjaopettaa.fi. Sivuilta löytyy kiitoslauseita ruotsiksi.

Kiitos kuin luitte tämän!

Terttu Häkkilä

 

Muutosvoimaa ja kannustusta saamme elämässämme hyvistä esimerkeistä, joita löytyy esim. elämänkertateoksista.
Helen Kellerin (1880-196
8) Elämäni tarina vuodelta 1905 vaikutti minuun suuresti.
Haluan jakaa sen kaikille tekemisilleen tekosyitä keksiville.

Helen Keller_Elämäni tarina_kuvaKirpputorilta käsiini päätynyt kirja oli painettu vuonna 1957. Helen menetti yhdeksäntoista kuukauden ikäisenä puhe-, kuulo- ja näkökykynsä ankaran taudin takia.  Avustajansa ja opettajansa avulla hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä perehtyi moniin tieteenaloihin.  Avustettuna hän suoriutui yliopiston sisäänpääsytut-kinnosta ja suoritti Bachelor of Art s -tutkinnon. Esimerkin voimalla hän opetteli puhumaan. Hän teki laaja-alaisen inhimillisen elämän työn sokeain ja kuurojen auttajana. Hänet tunnettiin laajasti sekä kotimaassaan Amerikassa että sen rajojen ulkopuolella. Hän oli kiinnostunut taiteista ja pystyi nauttimaan esimerkiksi veistoksista. Uskomattomin ponnistuksin ja erinomaisen opettajansa ohjaamana hän raivasi tien elämään ja korkeamman tiedon lähteille. Continue reading

Täytin 6.4. 60 vuotta. Aloitan nyt neljännen elämäni syntymänimelläni Terttu Häkkilä.

Asia hoitui näppärästi kännykällä. Aloitin haulla ”nimenmuutos” Googlessa. Päädyin maistraatti.fi -sivustolle, josta löytyi perustiedot asiasta. Pähkäilyn jälkeen pääsin otsikkoon ”Ilmoitus sukunimen vaihtamisesta”. Sieltä löytyi lopusta vaihtoehto ”Siirry sähköiseen asiointiin”. Sähköisen tunnistuksen kautta pääsin hakulomakkeen täyttöön. Oman aiemman nimen takaisin ottaminen oli maksuton. Joissakin tapauksissa vaihto on maksullinen.

Sähköiseen asiointiin tarvitaan sähköpostiosoite. Ilmoitus muutoksesta tulee vain sähköpostiin. Oman sähköpostiosoitteen luot helposti esim. gmailissa.

Väestörekisterijärjestelmästä vrk.fi voi tiedot tarkistaa. Sieltä ne välittyvät myös esim. terveydenhuollon järjestelmiin, pankkiin ja moneen muuhun paikkaan automaattisesti.

Henkilöasiakirjat uusitaan poliisilaitoksella. Ajanvaraus tehdään nykyään sähköisesti osoitteessa poliisi.fi. Jos omassa poliisipiirissä on ruuhkaa, kannattaa etsiä vapaita aikoja lähialueen poliisin toimipisteistä. Hämeenlinnaan oli ensimmäiset vapaat ajat viikkojen päässä toukokuun lopulla. Valkeakoskella asia hoitui parin päivän odotuksella.

Motiivi nimen muutokseen vahvistui lopullisesti Leena Louhivaaran OMAKUVA-MINÄKUVA -kurssilla. Siellä tutkittiin identiteettiä valokuvien avulla. Minulle kirkastui, että olen sukuni edustaja eikä nimeni voi enää olla entisen aviomieheni nimi. Olen myös käynnistämässä monia uusia hankkeita, esim. tämä Suuntana100 ry ja haluan aloittaa ne omalla nimelläni. No vilahtipa mielessä jopa hautakiveen kirjoitettava nimi.

Kun kerroin päätöksestäni suvulle ja ystäville, sain kannustavaa palautetta. Muutama oli jopa päätynyt samoihin aatoksiin, muttei ollut tohtinut minulle asiaa esittää.

Nimi on oman identiteetin kannalta merkityksellinen asia. Muutos on teknisesti helppo toteuttaa. Suosittelen tätä, mikäli esim. päättyneen avioliiton vuoksi nimiasia vaivaa mieltä. Eräs tuttavani kertoi tyttönimen käyttöönoton kipeän avioeron jälkeen keventäneen mieltä ja antaneen uudestisyntymisen tunteen. Nimenmuutos vaatii kypsyttelyä ja perusteellista harkintaa sekä sopivan ajankohdan.

Terttu Häkkilä

 

S100 jutut_turismin pelastus_GC_IMG_2771 S100 jutut_turismi GC_IMG_2802 S100 jutut_turismi GC_IMG_2794syömässä_IMG_2739Lomallani Gran Canarialla kirkastui näkemys, ettei matkailupalveluita olisi tarjolla ollenkaan ilman eläkeläisiä.

Työssäkäyvien lomakausien ulkopuolella vapaita vuosia viettävät eläkeläiset kansoittavat turistikohteet kaikkialla maailmassa. Me pidämme hotellit ja ravintolat kannattavina sesonkien ulkopuolella. Myös kuljetus- ja hyvinvointipalvelujen toimivuus vaatii riittävästi. Matkailevat eläkeläiset käyttävät palveluita ja ovat toivottuja asiakkaita.

Näin kertyy kaivattuja matkailu- ja verotuloja. Olemme aktiivisia tuottavia kansalaisia.

Matkustellaan ja pyöritetään kansantalouden pyöriä rinnat rottingilla!

Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna
Archives