hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin

blogi

Liityin robotisaation ja keinoälyn mahdollisuuksiin optimisesti uskovien joukkoon, kun kuuntelin Tietotekniikan mahdollisuudet ja ihanuudet -tilaisuudessamme AiRo Island ry:n Cristina Anderssonia. Hän ryhtyi robotisaation ja keinoälyn puolestapuhujaksi oivallettuaan asian merkityksellisyyden kerätessään aineistoa yhdessä Jari Kaivo-Ojan kanssa kirjoittamaansa kirjaan BoHo Business Ihmiskunnan voitto koneelle.

Cristina halusi puhua meille vapaita vuosia viettäville asiasta, koska hänestä yksi robotisaation tärkeimmistä hyödyistä on nimenomaan mahdollisuus turvata tarvittavat ja riittävät hyvinvointipalvelut ikääntyvälle väestölle Suomessa ja muissa ongelman kanssa kamppailevissa maissa. Japanissa robotisaatiosta etsitään ratkaisua vanhenevan väestön ongelmaan. Maassa on laadittu erillinen robotisaatiostrategia, jollainen Cristinan mielestä tarvittaisiin myös teknologian kehittäjänä ja käyttäjänä edelläkävijänä tunnetussa Suomessammekin. Etelä-Koreassa ennustetaan ”joka kodista” löytyvän robotteja jo 2020!

img_7230Mitä sitten on tapahtunut, että robotit voisivat oikeasti toimia ihmisen kaltaisena toimijana ihmisten apuna ja korvaajina ihan uusissa tehtävissä. Robottien ohjelmoitu kyky oppia kehitetyn syväoppimisteknologian avulla on Cristinan mukaan ”suurin muutos, mitä ihmiskunta on tähän mennessä kokenut”. Robotteihin voidaan tallentaa valtava tietopankki, jonka perusteella Ne pystyvät tekemään vaativaa päättelyä talletetun ja niiden vastaanottamansa tiedon perusteella. Keinoaivojen avulla Ne suoriutuvat itsenäisesti erilaisista logistisista tehtävistä esim. vaikkapa lääkkeiden lajittelu ja jakelu. Keinoempatian ja keinotunteiden avulla robottien inhimilliset ominaisuudet tekevät Niistä yhä enemmän ihmisten kaltaisia. Tosin välinpitämättömyyttä, ilkeilyä tai muita ihmisillä ilmeneviä käyttäytymismalleja robotteihin ei ohjelmoida, mikä voi tasata ja jopa parantaa hoitotyön laatua. Robottien konenäkö mahdollistaa ihmisten tunnistamisen ja sen, että robotti voi seurata yhtä ihmistä. Robottien toimintakyky on jo nyt uskomaton. Konekädet pystyvät jopa rikkomaan kanamunan hellävaraisesti. Robotit eivät väsy vaan jaksavat toimia loputtomasti, kunhan saavat virtaa ja kunhan niittä huolletaan. Continue reading

Uskallatko vielä innostua? Tapasin yhdessä tilaisuudessa seitsemänkymppisen naisen, joka kysyi ihan tosissaan, että voiko tämänikäinen vielä innostua? Apua!
Jos olet innostuvaa laatua tai haluat rohkaisua, katso tämä Sampsa Simpasen Tampereella Täysii-seminaarissa pitämä vajaan parinkymmenen minuutin mittainen esitys, joka loppuu sanoihin ”Älä pelkää innostua”.
Nämä nauhoitukset ovat muuten mahtava tapa saada suoraan kotiin huippuesityksiä ja useimmiten ihan ilmaiseksi. Suosittelen!

Sampsa Simpanen | Entä jos ei vaan pysty kykenemään?

 

Elokuvahistorioitsija Kari Uusitalo valmisteli 8.9.2016 pidettyyn Suuntana100 -tilaisuuteen ”Elokuvasta huvia vapaisiin vuosiin” uskomattoman esityksen ”Valoisat vanhukset Suomi-elokuvassa”.

Kari Uusitalo Suuntana100 -tilaisuudessa

Kari Uusitalo esiintyi Suuntana100 -tilaisuudessa 8.9. aiheenaan ”Valoisat vanhukset Suomi-elokuvassa”

Elävää kuvaa koko elämänsä elänyt mies oli kesän aikana käynyt läpi koko Suomi-elokuvan tuotannon ja etsinyt elokuvista upeat vanhusroolit ja niiden esittäjät. Näin saatiin kuulla ja tallennettua elokuvahistoriaa aivan uudesta Suuntana100 -näkökulmasta. Esitys löytyy YouTubesta Suuntana100 -kanavasta.

Tilaisuudessa saimme myös katsoa pätkän 1954 Väinö Linnan ohjaamasta OPRI-elokuvasta, joka mainiosti antoi perspektiiviä nykyiseenkin vanhustenhoitoon. Elokuvaa on vielä saatavana dvd-tallenteena nettikaupoista noin 10 euron hintaan. Suosittelen tilaamaan ja katsomaan! Näin aion itsekin tehdä. Mainio valinta Suomi-elokuvatuotannon perinpohjaisesti tuntevalta Karilta. Hän on kirjoittanut Suomen elokuvahistorian vuodesta 1896 vuoteen 1969. Wikipediasta löytyy lisää tietoa Uusitalon julkaisuista ja urasta. Nyt hän 83-vuotiaana viettää vapaita vuosiaan, mutta seuraa elävää kuvaa aktiivisesti.

Olen kiitollinen, että tämä Suuntana100 -teematilaisuus toteutettiin ja että saimme Kari Uusitalon sinne puhujaksi. Esiintymässä olivat myös ääni- ja laulutaiteilija Eero Sinikannel ja näyttelijä-laulaja Pirkko Mannola. Tilaisuudesta tuli lupaustemme mukaan ainutkertainen!

Elokuvista huvia vapaisiin vuosiin – Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin

Terttu Häkkilä

Linkit:

Kari Uusitalon esitys 8.9.2016 ”Valoisat vanhukset Suomi-elokuvassa” Suuntana100 -tilaisuudessa Elokuvasäätiön Auditoriossa

Kari Uusitalon Suuntana100 Onnistumistarina

Wikipediassa Kari Uusitalosta

Elonet Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä internet-sivusto, joka sisältää kattavat tiedot suomalaisista elokuvista, sekä tietoja niiden tekemiseen liittyneistä henkilöistä ja yrityksistä.

FitLine OptimaalisettiMonesta eri suunnasta tulleiden havaintojen perusteella olen päätynyt kokeilemaan FitLinen luonnollisia ravintolisiä ja aion aloittaa CellReset -kehokuurin 12.9.

Olen nyt nauttinut aamu- ja iltajuomina FitLine Basicis-juomaa, Activizea ja Restoratea sekä itse täysmaidosta valmistamaani jugurttia, johon olen lisännyt ainakin reilusti maitohappobakteereita sisältävän FitLine jugurttijauhon.

Koen tarvitsevani lisäravinteita seuraavista syistä:

  • kohtuullisen hyvistä ruokailutottumuksistani huolimatta en koe saavani ruoastani riittävästi tarvitsemiani ravintoaineita

  • yksinelävän ei tule aina valmistettua kunnon aterioita, joten turvaudun liian usein herkutteluun, epäterveellisiin välipaloihin ja eineksiin

  • edelleen riittämättömän liikunnan vuoksi aineenvaihduntani on ehkä vähän laiskanpuoleinen

  • astmaan tarvitsemani kortisonilääkityksen vuoksi ihoni on ohentunut

  • astman aiheuttaman keuhkojen kapasiteetin supistuminen vaikuttaa hapensaantiin ja sitä kautta soluaineenvaihduntaan, mikä näkyy esim. selluliitin kertymisenä reisiin

  • energiatasoni on laskenut ja nukun vuorokaudessa yli 10 tuntia, mikä ilmeisesti on vähän liikaa tai ainakin turhaa

  • en ole saanut makeanhimoani kuriin.

Continue reading

Marco Lundberg Jenkkapirtillä

Uusi tangokuningas sai kansan hurmioon lavatansseissa Jenkkapirtillä. Kiva käydä kerran kesässä katsastamassa miten lavatanssiperinne elää ja osallistua itselle sopivalla tavalla katselijana, kuuntelijana, tanssijana!

Tanssikansaa oli paikalla satamäärin! Mukaan mahtui monenlaista menijää. Valtaosa olivat selvästi innokkaita tanssinharrastajia hienoine mekkoineen ja asianmukaisine tanssikenkineen. Yllättävän paljon menossa mukana oli ikäihmisiä. Ihailla täytyy tanssikansan kuntoa, taitoa ja iloa. Upea elinvoimaa lisäävä harrastus, johon ikä ei ole esteenä. Continue reading

Jukka Stolt harjoittelee ahkerasti juostakseen puolimaratonin mukanaan juoksukärryt, joissa istuvat vuorotellen Saaristen koulun erityislapsista kootun joukkueen jäsenet.

Jukka Stolt harjoittelee_web_by Terttu Häkkilä_0024

Jukka Stolt valmistautumassa juoksuhaasteeseensa

Harjoittelu on ollut käynnissä jo keväästä asti. Osa harjoituksista tehdään yhdessä lasten kanssa, jotta he tottuvat olemaan kyydissä. Osa harjoittelusta tapahtuu Kotosalla-talon kuntosalilla juoksumatolla.

Oleellisin osa harjoittelua on juoksu kärryjen kanssa niin, että kärryissä onkin kyydissä 40 kilon multasäkki. Kävin seuraamassa harjoitusta Hämeenlinnan maratonreitillä. Aina iloinen ja hyvää motivaatiota uhkunut Jukka paineli menemään mottonaan ”niin hyvin kuin suinkin”. Siinä on hämeenlinnalaisia ihmettelemistä riittänyt, kun Jukka on painellut pitkin rantaraittia multakärryjä työntäen.

Hyvältä näyttää! Eikä vaikeasti vammautuneella itsensä juoksukuntoon kuntouttaneella Jukalla ole ollut tapana laistaa vaikeita paikkoja. Vammautumisensa jälkeen hän sisulla juoksi toisen maratonjuoksunsa. Nyt edessä on uusi hieman erilainen haaste! Painavia kärryjä työntäessä käsiä ei voi käyttää vauhdittamaan menoa. Continue reading

Osallistuin Hämeenlinnan Liikuntahalliorganisaation järjestämään kävelytestiin Kaurialan urheilukentällä. Testiin osallistujia oli neljä. Ikähaarukka oli 60-85 vuotta.

Lähdimme ohjeen mukaan kulkemaan kenttää ympäri tavoitteena kävellä kilometrin matka niin nopeasti kuin mahdollista. Jäin porukasta, joka oli minua selvästi iäkkäämpää, heti alkumetreillä. Kävelyajaksi tuli 9:35, joka riitti kuitenkin 3-kuntoluokkaan eli tulos oli ikäryhmässäni 60-69 vuotta keskimääräistä parempi tulos. Continue reading

Osallistuin keväällä Hämeenlinnan Muistiyhdistyksen Asiaa aivoterveydestä -tilaisuuteen. Muistiyhdistys oli kiinnostavasti valinnut aiheen käsittelyyn liikuntateeman. Paikalle oli kokoontunut iso joukko asiasta kiinnostuneita ihmisiä enemmistönä eläkeikäiset.

Puheen aloitti esittelyjen jälkeen toiminnanjohtaja Juha Liedes hämeenlinnalaisesta Lasten liikunnan tuki ry:stä. Tehtävänä on liikuttaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, korkealla ammattitaidolla ja liikunnan ilon kautta. Tavoitteena on lasten innostaminen elinikäiseen liikuntaan. Tämä on hyvä tavoite, sillä lapsena aloitettu liikunta antaa terveyttä aina vanhuuteen asti.

No liikuitpa lapsena paljon tai vähemman peliä ei ole hävitty, sillä UKK Instituutti on todentanut, että myös nuoruudessa ja keski-iässä harrastettu aktiivinen liikunta on hyödyllistä ja vaikuttaa myös muistisairauksien riskiä pienentävästi vanhuusiässä. Continue reading

Pärnu by Terttu Häkkilä_Tervis_4865 (2)Pärnu on vanha kylpyläkaupunki, jonka ilmasto, kauniit puistot, upeat rannat ja maineikkaat kylpylät ovat vetäneet terveysmatkailijoita puoleensa jo vuosisatoja.

Kylpylämatkat Pärnuun ovat ympäri vuoden suomalaisten eläkeläisten suosiossa. Kesäkuukaudet vetävät kaupunkiin lomalaiset ja nuorisoa.

Valmismatkoja tarjoavia matkatoimistoja löytyi Google-haulla ”Pärnun kylpylämatkat” useita kymmeniä suuria ja pieniä. Matkatoimistot räätälöivät myös matkoja erilaisten yhdistysten ja ryhmien tarpeisiin. Lomaviikollamme Pärnussa ja Tervis-kylpylässä oikein vilisi suomalaisia ikäihmisiä.

Valmismatka taittuu helposti isommallakin porukalla kotikaupungista bussilla suoraan Helsingin satamaan ja Tallinnan satamasta perille kylpylän ovelle asti. Matkatavarat ja tuliaiset kulkevat kätevästi autossa. Laivassa ei tarvitse huolehtia matkatavaroista. Liikuntarajoitteisetkin selviävät mukana matkassa.

Juttelin Jyväskylässä toimivan Hopealaiset-ryhmäläisen kanssa Continue reading

Tapasin Pärnussa ennalta arvaamatta – epäilen jopa johdatusta –  Timo Tahvanaisen, joka työnsä ohella tekee ja tallentaa erinomaisia syvällisiä haastatteluja mielenkiintoisista ihmisistä.

Polkaisimme Timon kanssa perjantai-iltana kohdattuamme lauantaille haastattelusession Pärnussa asuvan Suuntana100 Onnistujan Vieno Zlobinan kotiin. Haastattelu julkaistaan editoinnin jälkeen Suuntana100 YouTube -kanavassa, jossa on jo lyhytvideoita Vienon ajatuksista.

Löydämme varmasti lisääkin kuvattavia. Näin saamme upeita Suuntana100 -ihmisten  tarinoita jaettavaksi myös tässä viestintämuodossa.

Timon tekemiä haastatteluja löytyy YouTubesta Shadow Camera -kanavasta. Kanavan tarinat liittyvät  Timon käynnissä olevaan hankkeeseen, jossa keskitytään henkisiin asioihin.

Linkin takana katsottavaksi  mainio esimerkki Timon haastatteluista. Siina Timo Tahvanainen keskustelee Bey Hengin kanssa Rakkaudesta elämään. Bey Heng on 91 vuotias eläkkeellä oleva arkkitehti, jolla on arvokkaita ajatuksia jaettavaksi niin elämästä, henkisyydestä kuin rakkaudesta.  ”Elämä sisältää paljon rikkautta kun sen vain huomaa”, aloittaa Bey haastattelun. Hän on ollut hengen tien kulkija lähes koko elämänsä. Bey on käynyt maailmansodan, jonka aikana hän opetteli meditaatiota kesken ympäröivää sodankäyntiä. Hän on myös tullut tunnetuksi Urantia kirjan asiantuntijana, josta hän on luennoinut paljon. Tässä haastattelussa hän kertoo henkisen tiensä vaiheista.

Kannattaa katsoa! Eikä kannata pelästyä draamaattista alkua, joka liittyy kanavan teemaan.

 

Vietimme viime talvena neljä kuukautta Pärnussa. Vuokrasimme kaksion kaupungin ydinkeskusta. Tavoitteena oli kokeilla ulkomailla asumista. Pärnu oli sopiva vaihtoehto.

Pärnu_4049_web Pärnu_Terttu Häkkilä_DSC_2230

Pärnu by Terttu Häkkilä_Puistot_4868 (2)

Pärnu by Terttu Häkkilä_Puistot_4868 (1)Pärnu by Terttu Häkkilä_Puistot_4868 (3)Vuokra-asuntoja on runsaasti tarjolla lyhyemmiksi tai pidemmiksi ajanjaksoiksi. Suomalaisia Pärnussa asuu tietojemme mukaan nelisensataa. Monet heistä vuokraavat omistamiaan asuntoja ajoiksi, jolloin itse ovat poissa. Joillakin on myös sijoitusasuntoja pitkä- tai lyhytaikaisesti vuokrattavaksi. Vuokrattavat asunnot löytyvät helposti netistä ja asiointi omalla kielellä sähköpostien välityksellä on helppoa ja joustavaa.

Pärnuun on kohtuullisen lyhyt matka. Tallinnasta automatka Pärnuun kestää pari tuntia. Piipahdimmekin Suomeen neljän kuukauden aikana useamman kerran hoitamaan asioita sekä joulun ja uuden vuoden viettoon. Hyvät yhteydet mahdollistivat myös perheenjäsenten vierailun luonamme. Continue reading

Jukka_treenaamassa__web_by Terttu Häkkilä

Jukka Stolt

Jukka Stolt ja Saaristen koulun erityislapset ovat käynnistäneet Hämeenlinnan kaupunkimaratonin yhteisharjoitukset. Jukan tavoitteena on matkata puolimaraton juoksuvauhtia lykkäämällä kärryissä lapsia vuorovaihdoin. Onnistuminen edellyttää harjoittelua yhdessä.

Lasten on tarpeen tottua Jukkaan, kärryihin ja vauhdikkaaseen menoon. Maratoneita terveenä ja vammautuneena juosseelle Jukalle uusi haaste on juosta kädet kiinni rattaiden kahvoissa. Juoksussahan vapaana liikkuvista käsistä saisi selvän lisähyödyn.

Seurasin harjoituksia, joissa apuna oli koulun henkilökuntaa sekä lasten vanhempia. Tunnelma Kaurialan kentällä oli iloinen. Yksi aiempi harjoitus oli antanut tuntumaa ja into päästä Jukan kyytiin oli ilmiselvä. Kesällä harjoituksia jatketaan maastossa.

 

Jukka ja Frans_web_by Terttu Häkkilä

Jukka ja Frans

Jukka ja Oskari kärryissä_web_by Terttu Häkkilä_2987

Jukka ja Oskari

Jukka ja Lauri_web_by Terttu Häkkilä

Jukka ja Lauri

Erityislasten liikunnan ilo kosketti. Heillä tulisi olla samat mahdollisuudet liikkua koulun välitunneilla kuin muillakin lapsilla. Lapsille suositellaan liikuntaa päivässä vähintaan kolme tuntia, josta koululiikunnan osuus on merkittävä. Tämän toteutumisessa tähdellistä on lasten tarpeisiin rakennettu koulun piha ja välineet. Toimiva piha helpottaisi myös lapsia avustavan henkilökunnan työtä.

Tempaus huipentuu 30.7. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin yhteydessä toteuttavaan tapahtumaan, jossa kello 15 alkavan Jukan ja erityislasten puolimaratonjuoksun lisäksi on lapsille ja muillekin monipuolista ohjelmaa kello 12 alkaen.

Continue reading

Hämeenlinnan Saaristen koulun erityislasten liikuntamahdollisuudet koulun pihalla ovat olemattomat. Pihalla on lähes mahdoton liikkua pyörätuoleilla. Leikkivälineet eivät sovellu liikuntarajoitteisille.

SuuntanaElama-100px

Tähän kiinnitti huomion Suuntana100 Onnistujamme Jukka Stolt, joka käynnisti hyväntekeväisyystempauksen Suuntana Elämä varojen keräämiseksi pihan kunnostamiseksi käyttäjilleen toimivaksi ja sopivaksi. Tempaus huipentuu Hämeenlinnan kaupunkimaratonille 30.7., jolloin itsekin vaikeasti vammautunut, mutta toimintakykyiseksi itsensä kuntouttanut Jukka aikoo juosta puolimaratonin kyyditsemällä pyörätuolissa mukana kulkevia Saaristen koulun oppilaita.

Tempaukselle haetaan tukijoita. Kaurialan kentälle on luvassa mainio ja runsas ohjelma.

S100-logo

Suuntana100 on mukana tapahtumassa kokoamalla vapaita vuosia viettävien ja niihin valmistautuvien kävely- ja juoksuporukat kympille ja puolimaratonille. Osallistumisohjeet tulossa suuntana100.fi -sivuille.

Continue reading

Aivoterveyttä voi ylläpitää mitä erilaisimmin konstein. Tänään oli Hämeen Sanomissa juttu ypäjäläisestä 70-vuotta täyttävästä Hannu Petäjäjoesta, joka hidastaa Parkinsonin taudin aiheuttamia aivomuutoksia laulamalla. Jopa lääkäri oli suositellut laulamista. Laulaminen toimii ”myrkyttömänä pillerinä”. Sairaudestaa huolimatta Hannu on aktiivinen yhdistysihminen ja jatkaa rakasta museoautoharrastustaan. Ja lisänä liikunta ja hyvä ravinto!

Muistisairauksia tutkiva professori, neurologian erikoislääkäri Juha Rinne toteaa Suomen Parkinson liiton sivuilla: ”Se, miten aivojamme käytämme, muokkaa aivojen rakennetta. Uusia kytkentöjä syntyy, kun haastamme aivomme opettelemalla uusia asioita. Vaikka muistisairauksia ei voisikaan kokonaan estää, niiden alkamista voi siirtää kehittämällä aivojaan, elämällä terveellisesti ja välttämällä stressiä”.

Pidetään huolta aivoistamme vaikka laulamalla!

Suuntana100 niin hyvin kuin suinkin

Linkit:

Muistia voi kuntouttaa
http://www.parkinson.fi/ajankohtaista/muistia-voi-kuntouttaa

Juttu Hämeen Sanomissa tilaajille, joilla on käyttäjätunnukset nettilukemista varten
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/306230-hannu-taistelee-parkinsonia-vastaan-laulaen

Luin tänään paikallislehdestä Hilkka Paavolan (s. 1917) muistokirjoituksen. Hilkka kuoli kuukausi ennen 99-vuotissyntymäpäiväänsä. Viime vuodet hän asui kesät kodissaan Lammilla puutarhan kukkia vaalien. Talvet hän vietti Helsingin kodissaan, jossa hän asui aivan viimeisiin viikkoihin asti. Lammilaiset muistavat hänet energisenä ja huumorintajuisena ihmisenä, joka säilytti muistinsa loppuun asti.

Joutsenia

Kuva Terttu Häkkilä

Heillä oli lähes 20 koiraa ja luonnon ystävä tunnettiin myös joutsenten hoitajana. Hän harrasti valokuvausta ja puutarhanhoitoa. Hän oli suuri musiikin ystävä. Energiaa riitti myös yhdistystoimintaan.

Muistokirjoituksen oli laatinut Hilkan ystävä Pirkko-Liisa Kastari. Kirjoitus julkaistiin Hämeen Sanomissa 31.3.2016.

Jaan tämän kirjoituksen Suuntana100 -yhteisölle rohkaisuna onnistuneeseen ja pitkään elämään. Continue reading

Suuntana100 ry selvittää mahdollisuuksia julkaista vapaita vuosia viettävien kirjoituksia ja aiemmin kustannettuja kirjoja e-kirjoina. Tarkoituksena olisi saada ikäihmisten tieto, kokemukset, tarinat ja ajatukset jakoon helposti ja edullisesti käyttäen uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia.

Monilla vapaita vuosia viettävillä on mielessä ja haaveissa kirjoittaa kirja elämästään, sukunsa historiasta, jostain erityisosaamisalueestaan, kokemuksistaan, ajatuksistaan tai vaikkapa tuottamistaan runoista. Kynnys paperijulkaisun tuottamiseen voi monestakin syystä olla liian korkea. Ehkä e-kirja tarjoaakin nyt mahdollisuuden haaveen toteuttamiseen.

Suuntana100 ry voisi toimia asiassa koordinaattorina ja mahdollistajana tarjoten ohjeita, teknologiavaihtoehtoja ja apua aineistojen kokoamisessa ja muokkaamisessa julkaisukuntoon.

Mitä e-kirjalla tarkoitetaan?

E-kirja on on sähköinen kirja, käytännössä tiedosto, jonka lukemiseen tarvitaan laite, kuten tietokone, tabletti tai vaikkapa matkapuhelin.

E-kirjojen suosio on jo valtaisa. Jo vuonna 2013 Amazonin (suuri amerikkalainen kirjakauppa) top-20-listalla olevista kirjoista vain yksi oli enää paperikirja.

Miksi juuri e-kirjat?

E-kirjat tai koko kirjasto kulkevat laitteella mukanasi sinne missä kulloinkin olet. Lukutottumukset muuttuvat ja ihmiset tottuvat lukemaan kirjansa laitteilla. Kirjat löytyvät helposti. e-kirjasovellukset tarjoavat myös uusia toiminnallisuuksia lukemisen tueksi, esim. reunahuomautukset, lukemiskokemuksen jakaminen muiden lukijoiden tai jopa kirjoittajan kanssa. Continue reading

Sain tilaisuuden kertoa Suuntana100 Onnistumistarinoita hämeenlinnalaisen Hoivian keskiviikon teematilaisuudessa. Päivän yksi oivallus oli, että rollaattori on oikein mainio keksintö. Moni teematilaisuuden osallistuja olisi jäänyt tulematta paikalle, jos rollaattoreita ei olisi. Rollaattori antaa tukea, kun tasapaino on heikentynyt niin paljon ettei kävelykeppi tai kyynärsauva anna tarpeeksi tukea.

Rollaattorin on keksinyt 1970-luvulla ruotsalaisnainen Aina Wifalk.

Pyörätuoli on huomattavasti vanhempi keksintö. Niitä oli todistettavasti jo muinaisessa Egyptissä ja 500-luvun Kiinassa. Myös Espanjan kuningas Filip II käytti sellaista vanhoilla päivillään 1500-luvun lopussa. Continue reading

Hoivia teematilaisuus_OnnistumistarinatSain tilaisuuden kertoa Suuntana100 Onnistumistarinoita hämeenlinnalaisen Hoivian keskiviikon teematilaisuudessa. Teematilaisuudet ovat osa ikäihmisille tarkoitettua avointa päivätoimintaa. Paikalla oli kotoa päivätoimintaan osallistuvia sekä Hoivian palveluasunnoissa asuvia ihmisiä, jotka olivat iältään arvioni mukaan kahdeksastakymmenestä vuodesta lähemmäs sataa.

Hoiviassa käy viikottain useita satoja ihmisiä, jotka osallistuvat tarjolla oleviin aktiviteetteihin, esim. näytelmäkerho, keskusteluryhmä, peliryhmä, hartaustilaisuus, ikäliikkujat, tuolijumppa, kässäryhmä.

Hoivia on yli sata vuotta sitten perustetun Sisälähetys ry:n organisaatio, joka tarjoaa monipuolisia palveluja viriketoiminnasta ja kuntoutuksesta asumis- ja hoivapalveluihin sekä kotiin että Hoiviassa asuville ja hoidettaville ihmisille. Sain lyhyen vierailuni aikana myönteisen kuvan talon toiminnasta ja siellä työskentelevien mainiosta ammattitaidosta ja palveluasenteesta. Tuntui hyvältä, että tällaista palvelua on tarjolla sitten kun siihen tulee tarve.

Onnistumistarinoita kertoessani kirkastui entisestään ennaltaehkäisevän itsensä hoitamisen merkitys. Useimmilla onnistujillamme ovat sellaiset perusasiat kuin liikunta, terveellinen ravinto, ihmissuhteet, mielekäs tekeminen, aktiivisuus, harrastukset ja erityisesti myönteinen elämänasenne kunnossa jo nuoruusvuosista alkaen. Näin he ovat pysyneet toimintakykyisinä ja itsenäisinä tavanomaista pitempään. Hoidon tarve ja avustettu elämä siirtyy myöhemmäksi ja tämä passiivisempi elämänvaihe jää lyhyemmäksi. Näin voimme pitkän iän tuomista rajoituksista huolimatta elää mottomme mukaisesti niin hyvin kuin suinkin.

Continue reading

kuhu mun raha jai_weebMonessa eri lähteessä mainitaan turvallisuus yhdeksi vapaita vuosia viettävien keskeisimmäksi hyvinvointiin vaikuttavaksi asiaksi. Turvallisuuden tunnettamme lisäävät raha-asioiden ja talouden hyvä hallinta. Minullakin näihin asioihin on eläkevuosina pitänyt panostaa uudella tavalla.

Apua ja hyviä neuvoja olen saanut Valmennusyhtiö Varapuun kursseilta. Oppien pohjalta olen muuttanut käytäntöjä ja opetellut uusia tapoja. Olen tehnyt toista vuotta järjestelmällisesti kuluseurantaa ja saanut sopeutettua kustannuksia muuttuneeseen tulotasoon sopivammaksi. Olen investoinut opiskeluun luodakseni uusia tulonhankintakeinoja tulevaisuuden varalle. Olen aloittanut rahastosäästämisen lapsenlapselleni pienellä summalla. Pienestä purosta voi vuosien aikana kasvaa isokin summa kun korkoa korolle periaate alkaa toteutua. Aikaahan on! Uusien tapojen omaksuminen vie aikaa, joten parannettavaa minulla vielä raha-asioiden hallinnassa on.

Toivon, että olisin itse saanut hyvissä ajoin jo nuorempana valmennusta raikkaasta näkökulmasta talouteni hallintaan. Nyt haluaisin varmistaa, että muutkin saavat vinkkejä oman taloutensa hallintaan. Siksi välitän teille tämän Valmennusyhtiö Varapuun kirjeen: Continue reading

Vapaat vuodet ovat alkaneet. Nyt on aika elää SITKU-elämää eli sitä elämää, joka on ollut ajatuksissamme työvuosien aikana. “Sitten kun jään eläkkeelle teen sitä ja tuota.” Mutta kun tuo vapaa elämä alkaa, aika kuluu kuin siivillä ilman, että useimmat ehtivät tai edes uskaltavat juurikaan miettiä, mitä omalta elämältään itse haluaisivat.

Vanhat harrastukset ja tavat, muiden toiveiden mukaan eläminen, isovanhemmuus, omien vanhempien hoitaminen, vapaaehtoistyö, erilaisten lupausten lunastaminen ja päämäärätön säntäily sinne tänne täyttävät päivät. Erilaisia esteitä mielessä vilahtaville tekemisille löytyy helposti. Olo ei ehkä olekaan niin auvoinen. Voisi olla hyvä pysähtyä ja ottaa aikaa miettiä sitä, kuka oikein on ja mitä oikein haluaa. Saako elämästään sitä, mitä haluaa? Continue reading

Kerro sivustosta kavereillesi
Email this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna
Archives