hyvinvointia ja elinvoimaa vapaisiin vuosiin

Kävin kertomassa Kalliolan Martoille Suuntana100 Onnistumistarinoita. Samaan yhteyteen sain tapaamisen heidän aktiivimarttansa Seija Pärssisen kanssa. Seija muutti miehensä kanssa asumaan vakituisesti Hollolan Kalliolaan jäätyään eläkkeelle biologianopettajan työstään Vantaalla.

seija-parssinen_k_web_kuva-terttu-hakkila_0006

Seija Pärssinen

Pihapiiriin kuuluu jo mökkivuosina aloitetun ”biologin puutarhan” hoito ja laajentaminen. Siellä kasvaa ainakin porkkanaa, kurkkua, kurpitsaa ja ”pellontäytteenä” pellavaa, apilaa ja monta muuta hyötykasvia. Miehen hoidossa olevat omenapuut tuottivat viimeksi sadon, josta saatiin 300 litraa mehua.

Seija sanoo nykyään viihtyvänsä parhaitan ”kotikonnuilla”. Lapset asuvat muualla, mutta uuden kotipaikan hyväksyntä tuli yhden lapsen suusta huumorisävyisellä kommentilla: ”Sama se on, missä haluatte vanheta”. Ja onhan Kiviniemessä lasten, lastenlasten ja lastenlasten mukava viettää aikaa.

Innokas käsi- ja puutarhatöiden harrastaja löysi mieleistä seuraa ja uusia samanhenkisiä ja -ikäisiä ystäviä paikkakunnalla aktiivisesti toimivasta marttakerhosta. Aktiiviselle naiselle löytyi luottamustoimia ja tehtäviä nyt jo 90 vuotta toimineessä yhdistyksessä.

martta-seija-parssinen_201609_web_kalliola_kuva-terttu-hakkila

Seija Pärssinen Keski-Karjalan kansallispuvussa Kalliolan Marttojen 90-vuotisjuhlassa

Käsitöitä Seija on käynyt tekemässä Lahden Kivikerhossa ja Wellamo-opiston kutomakerhossa. Shaalit ja korut on tehty lahjoiksi. Automatkoillekin pitää ottaa kutimet mukaan. Seijan lukuharrastus on peräisin jo lapsuudesta – sota-aikana hän kertoo lukeneensa sanomalehdet. Erityisesti häntä Pohjois-Karjalassa syntyneenä kiinnostaa Karjalaan sijoittuvat kirjat. Sudokuilla Seija saa ajatuksensa rauhoittumaan. Hyötyliikunnan lisäksi Seija pitää kuntoaan yllä käymällä jumppakerhossa ja uimalla. Liikkumaan hän tottui jo lapsena monien aikalaistensa tapaan hiihtämällä ja pyöräilemällä koulumatkat. Pohjois-Karjalassa kansakoulun opettajana toimiessaan hän hiihti lapsuuden kodissa käydessään vaikka 30 km matkan ja illalla ”piti vielä hiihtää 20 km matka Kolille tanssimaan”.

Tärkeimmäksi hyvän kunnon ja onnellisen olon perustaksi nostaisin sittenkin Seijan päättäväisen luonteen ja asenteen. Heti aluksi hän kuvailee itseään näin: ”Minkä on itse päättänyt, ei pidä valittaa”. ”Pidän elämäni ohjat käsissäni ja vähän muidenkin. Tykkään selviytyä ongelmista.”

Leikkimielisessä korttipelissä perheenjäsenet ehdottivat Seijaa kuvaamaan Britannian kruununprinssin, jota pidetään lämminsydämisenä ja eteenpäin katsovana. Seijan oma idea olisi ollut kuningatar Elisabethin arvostettu äiti. Tasaisen vihaiseksi itseään arvioivalla Seijalla ei ole ollut ikäkriisejä. Hän ”ottaa kiinni, mitä tässä paikassa on”. Avioliitossa pärjää hyvin kun ”tekee hommansa ja antaa toisenkin tehdä”.

Kyllä täytyy ihailla näitä suomalaisia päättäväisiä, ahkeria, viisaita naisia!
Hyvä aktiivinen elämä kantaa mainiosti vanhuusvuosiin.
Ikä ei tunnu paljon painavan 80-vuotiasta Seijaakaan.

Ja suuri arvostus marttatoiminnalle, jolla on ollut suuri merkitys Suomen kylien yhteisöllisyyden
ja hyvinvoinnin rakentamisessa ja erityisesti naisten oppimisen ja taitojen edistäjänä.

Kansalaisopistojen merkitys eläkeikäisten sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin
on noussut vahvasti esiin näissä Onnistumistarinoissa.
Toivottavasti kurssitarjonta pysyy edelleen laajana ja kurssien hinnat kohtuullisina ja myös ikäihmisten kukkarolle sopivina.

Jutun kirjoitti Terttu Häkkilä, joka myös kuvasi Seija Pärssisen Hollolan Kalliolassa.

Seija Pärssisen lukuvinkki:

Kirjailija Simo Erosen (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Simo_Eronen) teoksia Karjalan historiasta kiinnostuneille

  • Aunuksen helmi, romaani. Otava 1919

  • Raudun taistelu. Otava 1920

  • Juhannustanssi, romaani Karjalan kannakselta. Otava 1921

  • Kreivin kaupunki: historiallinen romaani Pietari Brahen aikuiselta Pielisen pokostalta, osa 1. WSOY 1926

  • Karjala vapaussodassa osa 1, kirjoittaneet Simo Eronen ja Antti Komonen. 1930

  • Kreivin kaupunki: historiallinen romaani, osa 2. WSOY 1930

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on Facebook
Kirjoitukset lajiteltuna